Perheemme uusin jäsen syntyi rv 38+2, joka osui helmikuun puolivälin tietämiin. Synnytys oli jokseenkin dramaattinen, mutta näin jälkikäteen ajatellen "helppo". Loppuraskauden juoksin äitiyspolilla vauvan pienikokoisuuden vuoksi, mutta pienestä koostaan huolimatta poika on terve ja kaikki on hyvin. Pari viikkoa olemme jo opetelleet elämää kolmen pienen kanssa ja hiukan on vielä säätämistä ;). Aikaa ei ole kertakaikkiaan mihinkään ja itselläni on tunne, että koko ajan pitäisi olla yksi askel edellä siitä, missä olen, mutta eiköhän me tästä opita. Vauva on rauhallinen ja tyytyväinen, mutta pienen kokonsa vuoksi hän ei ole jaksanut imeä kunnolla ja näin ollen kaikki ruoka tulee helposti pullosta. Maitoa minulla on varsin kelvollinen määrä, joten pullo- ja pumppausrumba pyörii. Se kieltämättä näkyy yöunien määrässä. Miäs on kotona vielä ensi viikon, mutta sen jälkeen se arki sitten ihan oikeasti pyörähtää käyntiin.
Perheemme on nyt kasassa ja elämä jatkuu tällä kokoonpanolla. Blogi on käytännössä vaiennut jo kuukausia sitten, mutta ehkä teen siitä nyt virallista. Olisi kiva laittaa ylös arjen tapahtumia ja rakentaa varastoa muistoille, mutta aika ei vain riitä. Varastoin siis muistoni kalenterin sivujen kulmiin ja syvälle sydämeni syvyyksiin ja hautaan tämän blogin tähän postaukseen. Ehkä palaan vielä joskus ja jonnekin, mutta nyt totean vain, että olen onnellinen ja äärimmäisen kiitollinen. Elämä on enemmän, kuin osasin edes kuvitella.
Oikein paljon onnea sinne teille! Vinkkaa jos palailet blogistaaniaan sitten kun jälkikasvu on sen verran kasvanut, että aikaa ja energiaa riittää tällaisiin ei-niin-tärkeisiin asioihin :)
VastaaPoistaOikein paljon onnea telle! Ja Voimia sen arjen pyörityksen oppimiseen :) Itse täällä jo odottelen malttamattomana toisen lapsen syntymää vaikka LA on vasta toukokuun lopussa... Oikein hyvät jatkot ja toivottavasti löydän sinut uudestaan jos joskus ehdit tänne palailla.
VastaaPoista