Ovisongelmia ja kuntosaleilua

Jos ovistesteihin on luottaminen, olen totaalisesti hukannut ovikseni. Vielä viime kierrossa elättelin jonkinlaisia toiveita ovulaation tapahtumisesta, vaikka tikut elivätkin ihan omaa elämäänsä, mutta kun tästä kierrosta näyttää tulevan jokseenkin identtinen kummallisine viivoineen, alan kääntyä sen kannalle, ettei munasolut mihinkään irtoile. Kp 12 viiva näytti juuri siltä, kuin se yleensäkin näyttää siinä vaiheessa. Mutta siihen se sitten jäikin. Normaalisti viiva vahvistuu siitä niin, että selkeän plussan olen saanut kp 14. Nyt lh-huippua en ainakaan ole testiin saanut näkyviin ja olenkin tullut siihen tulokseen, että mitään ovulaatiota ei tässä kropassa tapahdu.

Yk 4 kp 10-14

Olen ottanut asian yllättävän rauhallisesti (mikä myös on merkki siitä, että ovista ei tapahdu: yleensä riehun kuin mielipuoli oviksen aikoihin ollen täysin hormonien vietävissä). Jossakin vaiheessa lienee syytä lähteä lääkärin pakeille, mutta josko vielä ensi kierron ihmettelisin ihan keskenäni tätä touhua. Ehkä hankin jopa hymynaamoja ensi kiertoon, jotta voin oikeasti luottaa testien antamaan tulokseen. Olen myös miettinyt, että kannattaako testausta jatkaa vielä tässä kierrossa, mutta ehkä jätän sen nyt tähän. Tänään on kuitenkin jo kp 15 ja viiva aamulla testissä olematon.

Kevyt -projekti on edelleen jäädyksissä omalta osaltani. Jostain syystä en vain löydä tarvittavaa tsemppiä ja se harmittaa todella paljon. Raskauskiloista kyllä puhutaan joka paikassa, mutta entä nämä mammakilot, joita tulee kerättyä ihan vain siksi, että kyyhöttää kotona sen suloisen palleron kanssa? Muuton jälkeen olen lenkkeillyt tosi vähän, hyvä kun kauppaan saan aikaiseksi lähteä. Uuteen maastoon tutustuminen on muka niin hankalaa, kun on tuota lunta joka paikassa... Sen verran kuitenkin olen asian eteen tehnyt, että kävin eilen tekemässä sopimuksen paikalliseen kuntosaliin. Sali vaikutti jokseenkin miehiseltä, vanha ja raskastekoinen, mutta kunhan vaan vauhtiin pääsen, niin uskon viihtyväni siellä hyvin. Toistaiseksi sinne pääseminen on vähän hakusassa Miähen kiireiden vuoksi, mutta eiköhän ne kohta helpota ja sitten tämä mamma lähtee kiinteytymään.

Jossakin takaraivollani kuulen pienen vienon äänen, joka muistuttaa siitä tosiasiasta, että pienelläkin painonpudotuksella on positiivisia vaikutuksia kierron säännöllisyyden ja ylipäätään raskautumisen suhteen...

Outo ovis ja muita tarinoita tosi elämästä

Kierto on edennyt sen verran pitkälle, että ovispäivät ovat kauas taakse jääneet. Se, tapahtuiko ovulaatio tässä kierrossa, on tosin hieman epävarmaa. Tietystä nettifirmasta tilatut testit ovat toimineet minulla vallan mainiosti tähän asti. Niillä opettelin metsästämään noita maagisia päiviä ykköstä tehtaillessa ja joka kierrossa se plussa selkeästi pärähti. Näin kävi myös viime kierrossa. Odottelin ovista siis normisti kp14 tietämissä, mutta lisääntyvät ovisoireet (lue: järjetön limailu) saivat minut aloittamaan tikuttelun järjettömän aikaisin. Viiva alkoikin vahvistua ollen kp12 jo suht vahva, ei kuitenkaan missään tapauksessa plussa. Ja siihen se sitten jäi. Kp12 alavatsani oli jonkin asteisena sotatantereena, jota kesti muutaman tunnin. Rauhan laskeuduttua aloin miettiä oviskipujen mahdollisuutta ja sihtasin jo toiseen tikkuun samaisena päivänä. Tuloksena selkeääkin selkeämpi nega. Seuraavana aamuna viiva oli hieman haaleampi, kuin kp12, mutta kuitenkin vahvempi kuin kp12 iltapäivällä. Ota tästä siis selvää. Kunnon kananmunavalkuaiset bongasin juurikin kp12, samoin halukkuus tiettyihin toimintoihin oli varsin hurja. Oireiden perusteella ovis siis oli kp12, mutta kun en sitä onnistunut testiin metsästämään, heräsi epäilys, ettei koko ovulaatiota tässä kierrossa tapahtunut.

Mukaoireita olen onnistunut kehittämään kaikesta huolimatta jo nyt (kp17). On nälkää, kylmää, väsymystä ja kummallisen makuista kanaa kuin tänään alkaneita "menkkajomotuksiakin". Kummallista, miten sitä osaakin kehittää niitä oireita, vaikka koko ovulaatiosta ei ole minkäänlaista varmuutta.

Muuttopäivä on varmistunut ja nyt olisi siis tartuttava itseään niskasta pakkaamisen suhteen. Sen verran tiuhaan tahtiin olemme osoitetta vaihtaneet milloin mistäkin syystä, että tavarat ovat kutistuneet aikalailla minimiin, mutta toisaalta tässä muutossa on mukana kokonaan uusi perheenjäsen, joka ei aivan tavaraton ole. Muutamana viimepäivänä olen havainnut itsessäni luonteenivastaista sisustusinnostusta, mikä jollainlailla kyllä sopii tähän elämänvaiheeseen. Se, koska ja miten nämä vähäiset ideani saan toteutettua, jää toistaiseksi hämärän peittoon, mutta silti hauska seikkailla Ikean sivustoilla ja miettiä miten uudesta asunnostamme saisi kodin.

Pikku Ukko täytti 5kk ja sen kunniaksi piipahdimme neuvolassa. Jos jotakin jään tästä asuinalueesta kaipaamaan, niin "neuvolatätiämme". Varsinkin kesällä tapasimme terkkareita useampia ja meidän oman alueemme terveydenhoitaja oli ehdoton lempparimme. Pikku juttu, mutta tuntui hyvältä kun hän joka kerta äitiysneuvolassa käydessämme muisti kysyä miten isä voi. Tuli sellainen olo, että se en ole vain minä, joka on raskaana, vaan muutos koskee myös Miästä. Myös synnytyspelkoasioista oli hänen kanssaan erittäin helppo jutella. Tämän viikon neuvolassa oli vastassa terkkarimme lisäksi opiskelija, mikä sinänsä oli meille ihan ok. Painoa pojalla on juuri sopivasti ja pituuttakin on tullut syntymän jälkeen ruhtinaalliset 16cm. Tai sellaisen mittaustuloksen tuo opiskelijaraukka sai. Pikku Ukko ei oikein ollut halukas noihin mittauksiin ja sen verran osoitti mieltään riehumalla, että pituuden mittaaminen osoittautua jokseenkin haastavaksi hommaksi ja sekä itselleni että Miähelle jäi sellainen epävarma olo tuosta pituuden oikeellisuudesta. Mutta ei se nyt kovin montaa senttiä heitä, joten olkoon. Rokotukset kuuluivat myös ohjelmaan ja täytyy myöntää, että Pikku Ukko otti ne vastaan suunnattomalla urheudella. Totta kai vähän piti parkaista, mutta aika nopeasti pääsi hommasta yli ja oli taas oma, hymyilevä itsensä. Iltapäivä menikin sitten huutaessa. Enpä ole sellaista meteliä vielä tuosta paketista kuullut. Oletimme huudon johtuvan rokotuksista ja vaikka mitenkään mielelläni en tuon ikäiselle lääkkeitä annakaan, nestemäisen Panadolin turvin poika sai unen päästä kiinni ja rauhoittui hetkiseksi. Seuraavana yönä poika oli aika lämpimän oloinen ja vaikersi siihen malliin, että annoimme hänelle vielä toisen satsin lääkitystä. Aika helpolla kuitenkin selvittiin tuostakin.

Neuvolassa oli puhetta myös yösyöttöjen lopettamisesta. Yllätyksekseni terkkari oli sitä mieltä, että niistä voi luopua vaikka heti. Kunnon puurosatsi vaan illalla ja sen turvin tuonikäinen jaksaa kyllä nukkua. Päätimme siis kokeilla kuinka homma toimii ja viimeiset kaksi yötä on menty jo yhden pysähdyksen taktiikalla. Katsotaan siis, kuinka kauan menee koko yösyöttöjen loppumiseen.

Ovista odotellessa

Pikku Ukko vetelee sikeitä parvekkeella mukavassa viiden asteen pakkasessa ja minä nautin ylhäisestä yksinäisyydestäni. Miäs on töissä ja teinit pamahtavat paikalle illan tullen. Nämä yksinäiset ja rauhalliset hetket pitäisi käyttää siivoamiseen ja pakkaamiseen, mutta kun en millään malttaisi "tuhlata" näitä hetkiä niin arkisiin juttuihin. Tiedän, se kostautuu vielä moneen kertaan, mutta en mieti sitä nyt.

Muuttopäivä ei edelleenkään ole täysin selvillä, mutta jos kuun vaihtumiseen on noin kaksi viikkoa aikaa, muuttoonkaan ei voi olla pidempään. Pakkaaminen ei huvita yhtään, sisustusajatukset sen sijaan kyllä. Eilen piipahdin äitini ja siskoni kanssa Ikeassa ja sieltä olisi voinut ostaa vaikka mitä uutta kotia ajatellen. Ehkä vielä joskus...

Pikku Ukko on kahden päivän päässä viiden kuukauden kunnioitettavasta iästä. Neuvola on täsmällisesti tuona suurena juhlapäivänä ja tiedossa on jälleen rokotteita. Edellisistä piikeistä tuli pientä lämpöä, joten siihen lienee parasta varautua tälläkin kertaa. Tuntuu, että poika on kasvanut ihan kamalasti viime viikkoina ja pikkuvauva-aika on vääjäämättä jäänyt taakse. Painoa on kotivaa'an mukaan tullut edellisestä neuvolasta noin 800g ja kun ei poika tunnu "pönäköityneen" yhtään, on pituuttakin pakosti tullut monta senttiä. Loppuviikosta piipahdin läheisellä kirpparilla hamstraamassa vaatteita jo seuraavaa kokoa silmällä pitäen. On se vaan niin ihana.

Kierto elää elämäänsä ja puoliväli alkaa olla taas käsillä. Tänään mennään kp 12:sta ja viivat ovistikuissa vahvistuu siihen malliin, että ihan normikierto kai tästä on tulossa. Se, miten tuo ovis saadaa hyödynnettyä, on taas pieni mysteeri aikataulujen ja paikalla olevan porukan vuoksi, mutta toivottavasti saadaan jossain vaiheessa vielä talletuksia tehtyä. Mitenkähän sitä oppisi rentoutumaan näiden kiertojen ja tuntemusten suhteen? Vähempikin stressaaminen varmasti riittäisi.

Puolivälissä

Kp 14 ja potentiaalisesti kierto puolivälissä. Ovistestiin tuli niin kauniit viivat, että melkein teki mieli kehystää se seinälle. Peittojen heiluttelu voi olla ajoittain hieman haasteellista tällä meidän kuviolla, kun ei noiden teinien elämää ja liikkeitä oikein voi ajoittaa minun kuukautiskiertoni mukaan ja heidän paikalla ollessa taas... Noh, sanottakoon, että sen verran on talletuksia tehty, että jännäilemään pääsee, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan tarpeeksi toivotun tuloksen saavuttamiseksi.

Hassusti huomaan ajattelevani, että kun Pikku Ukon alkuun saattamiseenkin meni yhdeksän pitkää kalenterikuukautta, mahdollisen toisen alkuun saattamisessa menee ainakin saman verran. Ja jotta voin laskea tämän kuukauden mukaan niihin "ohitettuihin kuukausiin", on ne hyödynnettävä. Ts. jos emme saa ovista hyödynnettyä, venyy yrittäminen ihan älyttömiin mittoihin. Tosiasia lienee kuitenkin, että raskaudet alkavat kun ovat alkaakseen eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko edellisessä kierrossa yritetty. Hölmö, pieni mieleni.

Isänpäivä

Miäs on viettänyt isänpäivää isänä jo melkein 20 vuotta. Hänelle hommassa ei siis ollut mitään sen suurempaa viehätystä. Varsinkin, kun Miäs ei juurikaan moisista päivistä perusta. Hänen mielestään on hölmöä nimetä yksi päivä vuodesta isille/äideille, kun heitä kuitenkin olisi syytä muistaa joka päivä ja pitkin vuotta. Periaatteessa hän kaiketi on ihan oikeassa, mutta itse kyllä tykkään fiilistellä erikseen korvamerkittyinä päivinäkin. Korteista Miäs ei välitä ollenkaan, joten en ruvennut väkertämään Pikku Ukon jalan- tai kädenjälkiä sormiväreillä pahvinpalasille, mutta lahjatta en voinut häntä päästää. Tarve-esinehän tuo lahjakin oli, mutta sai sen sentään paketissa aamuhämärissä Pikku Ukon nimissä. Suurimman nautinnon Miäs kuitenkin taisi saada kakusta, jonka eilen väänsin. Teinit eivät ole koskaan oppineet tätä ko. juhlaa mitenkään viettämään ja niimpä heiltä on turha odotella mitään sen suurempia huomionosoituksia. Tulevina vuosina toivoisin voivani luoda jonkinlaisen muutoksen siihen, miten meillä esim. isänpäivää vietetään, mutta nähtäväksi jää kykenenkö tätä toivettani toteuttamaan.

Oviksen suhteen olen hämilläni. Aamupäivästä sain saaliikseni vielä hieman kanamunamaista limaa, joka sai epäilemään eilistä testiä. Raskaustestit on niin paljon helpompia tulkita, kuin nuo ovistestit: viiva kun viiva ja tulos on selvä. Nyt täytyy arpoa ja tihrustaa niitä vahvuuksia ja se tuntuu olevan aika mahdotonta. Mutta eiköhän se täti-punainen ilmaannu noin kahden viikon päästä ja sittenhän sen jo osaa laskeakin, että minä päivänä se ovis oikeasti oli...