Pakkausten keskellä...

Kämppä alkaa olla sunnilleen paketissa ja muuttovalmiina. Ehkä siis pari päivää sitten hiipivästä epäuskosta huolimatta saamme homman hoidettua. Mitäkö jään kaipaamaan täältä? Nooh, ehkä meidän superihanaa neuvolan tätiä. Muuten olen valmis.

Oviksen tapahtuminen tässä kierrossa hämmentää edelleen, kun ne tikut käyttäytyivät niin kummallisesti, mutta kaikesta hämmennyksestä huolimatta olen onnistunut kehittämään koko joukon mukaoireita. Mikäli ovis tapahtui silloin kun luulen sen tapahtuneen, siis jos se nyt sitten ollenkaan tapahtui, elämme tänään dpo11. Alamahaa nipistelee. Viime yönä oikeastaan sattui oikein kunnolla, mutta pärjäsin ilman lääkitystä kuitenkin ja aamulla kipu oli helpottanut. Tissiosastolla on pientä tuntemusta, mutta niinhän siellä aina on tähän aikaan kiertoa. Kuvotus ja pahoinvointi ovat myös palanneet kuvioihin. Pönttöä en ole halaillut, mutta ei se kovin kaukana ole ollut. Mutta tämäkin "oire" on kuulunut loppukiertooni viime aikoina, joten eipä kehitellä siitäkään sen kummallisempia johtopäätöksiä. Testin kävin hakemassa tänään, mutta katsotaan nyt, selvinnenkö sitä aamulla tekemään. On vain sellainen hassu olo, että haluaisin jättää sen "negamuiston" tänne vanhaan kämppään ja siksi mieluusti teen sen huomenna pois. Kummallinen on ihmisen mieli.

Outo ovis ja muita tarinoita tosi elämästä

Kierto on edennyt sen verran pitkälle, että ovispäivät ovat kauas taakse jääneet. Se, tapahtuiko ovulaatio tässä kierrossa, on tosin hieman epävarmaa. Tietystä nettifirmasta tilatut testit ovat toimineet minulla vallan mainiosti tähän asti. Niillä opettelin metsästämään noita maagisia päiviä ykköstä tehtaillessa ja joka kierrossa se plussa selkeästi pärähti. Näin kävi myös viime kierrossa. Odottelin ovista siis normisti kp14 tietämissä, mutta lisääntyvät ovisoireet (lue: järjetön limailu) saivat minut aloittamaan tikuttelun järjettömän aikaisin. Viiva alkoikin vahvistua ollen kp12 jo suht vahva, ei kuitenkaan missään tapauksessa plussa. Ja siihen se sitten jäi. Kp12 alavatsani oli jonkin asteisena sotatantereena, jota kesti muutaman tunnin. Rauhan laskeuduttua aloin miettiä oviskipujen mahdollisuutta ja sihtasin jo toiseen tikkuun samaisena päivänä. Tuloksena selkeääkin selkeämpi nega. Seuraavana aamuna viiva oli hieman haaleampi, kuin kp12, mutta kuitenkin vahvempi kuin kp12 iltapäivällä. Ota tästä siis selvää. Kunnon kananmunavalkuaiset bongasin juurikin kp12, samoin halukkuus tiettyihin toimintoihin oli varsin hurja. Oireiden perusteella ovis siis oli kp12, mutta kun en sitä onnistunut testiin metsästämään, heräsi epäilys, ettei koko ovulaatiota tässä kierrossa tapahtunut.

Mukaoireita olen onnistunut kehittämään kaikesta huolimatta jo nyt (kp17). On nälkää, kylmää, väsymystä ja kummallisen makuista kanaa kuin tänään alkaneita "menkkajomotuksiakin". Kummallista, miten sitä osaakin kehittää niitä oireita, vaikka koko ovulaatiosta ei ole minkäänlaista varmuutta.

Muuttopäivä on varmistunut ja nyt olisi siis tartuttava itseään niskasta pakkaamisen suhteen. Sen verran tiuhaan tahtiin olemme osoitetta vaihtaneet milloin mistäkin syystä, että tavarat ovat kutistuneet aikalailla minimiin, mutta toisaalta tässä muutossa on mukana kokonaan uusi perheenjäsen, joka ei aivan tavaraton ole. Muutamana viimepäivänä olen havainnut itsessäni luonteenivastaista sisustusinnostusta, mikä jollainlailla kyllä sopii tähän elämänvaiheeseen. Se, koska ja miten nämä vähäiset ideani saan toteutettua, jää toistaiseksi hämärän peittoon, mutta silti hauska seikkailla Ikean sivustoilla ja miettiä miten uudesta asunnostamme saisi kodin.

Pikku Ukko täytti 5kk ja sen kunniaksi piipahdimme neuvolassa. Jos jotakin jään tästä asuinalueesta kaipaamaan, niin "neuvolatätiämme". Varsinkin kesällä tapasimme terkkareita useampia ja meidän oman alueemme terveydenhoitaja oli ehdoton lempparimme. Pikku juttu, mutta tuntui hyvältä kun hän joka kerta äitiysneuvolassa käydessämme muisti kysyä miten isä voi. Tuli sellainen olo, että se en ole vain minä, joka on raskaana, vaan muutos koskee myös Miästä. Myös synnytyspelkoasioista oli hänen kanssaan erittäin helppo jutella. Tämän viikon neuvolassa oli vastassa terkkarimme lisäksi opiskelija, mikä sinänsä oli meille ihan ok. Painoa pojalla on juuri sopivasti ja pituuttakin on tullut syntymän jälkeen ruhtinaalliset 16cm. Tai sellaisen mittaustuloksen tuo opiskelijaraukka sai. Pikku Ukko ei oikein ollut halukas noihin mittauksiin ja sen verran osoitti mieltään riehumalla, että pituuden mittaaminen osoittautua jokseenkin haastavaksi hommaksi ja sekä itselleni että Miähelle jäi sellainen epävarma olo tuosta pituuden oikeellisuudesta. Mutta ei se nyt kovin montaa senttiä heitä, joten olkoon. Rokotukset kuuluivat myös ohjelmaan ja täytyy myöntää, että Pikku Ukko otti ne vastaan suunnattomalla urheudella. Totta kai vähän piti parkaista, mutta aika nopeasti pääsi hommasta yli ja oli taas oma, hymyilevä itsensä. Iltapäivä menikin sitten huutaessa. Enpä ole sellaista meteliä vielä tuosta paketista kuullut. Oletimme huudon johtuvan rokotuksista ja vaikka mitenkään mielelläni en tuon ikäiselle lääkkeitä annakaan, nestemäisen Panadolin turvin poika sai unen päästä kiinni ja rauhoittui hetkiseksi. Seuraavana yönä poika oli aika lämpimän oloinen ja vaikersi siihen malliin, että annoimme hänelle vielä toisen satsin lääkitystä. Aika helpolla kuitenkin selvittiin tuostakin.

Neuvolassa oli puhetta myös yösyöttöjen lopettamisesta. Yllätyksekseni terkkari oli sitä mieltä, että niistä voi luopua vaikka heti. Kunnon puurosatsi vaan illalla ja sen turvin tuonikäinen jaksaa kyllä nukkua. Päätimme siis kokeilla kuinka homma toimii ja viimeiset kaksi yötä on menty jo yhden pysähdyksen taktiikalla. Katsotaan siis, kuinka kauan menee koko yösyöttöjen loppumiseen.

Dpo8

Eilen totesin Miähelle, että joulu on "työllistänyt" sen verran, etten ole ehtinyt edes oireita kyttäämään. No juu, joulusta on selvitty ja tänään on sitten harrastettu pahemman luokan kyttäilyä. Mukaoireita on siis taas vaikka kuinka, mutta niinhän niitä oli viimekierrossakin. Ehkä hämäävintä on, että vastoin kropalleni ominaisia, ovulaation jälkeisiä tissikipuja ei ole ilmaantunut. Yleensä siis koko rintavarustus on arkana pari päivää oviksen jälkeen, mutta nyt on päästy reilu viikko ennen kuin "Jose&Carlos" tajusivat tilanteen. Eivätkä nytkään ihan normisti. Rinnat eivät nimittäin ole kosketusarat, kuten yleensä, vaan nännejä vain "särkee". Kummallinen tunne.

Tänään olen myös ollut sekä nälkäinen (kukapa ei olisi joulun jälkeen, jolloin syöminen on ollut lähes tauotonta ja ruho on tottunut siihen, että jotain tulee lävestä sisään koko ajan) että huonovointinen (kukapa ei olisi sen suklaamäärän jälkeen, jonka olen itseeni viimeisen viikon aikana kumonnut...). Alamaha on elänyt omaa elämäänsä oikeastaan oviksesta asti. 

Ei näistä oireista siis raskautta kokoon saada. Ompahan kuitenkin lista tänne laitettu. Testata en enää tänä vuonna aio, vaikka testejä kaapista löytyykin. 

Joulunjälkeisiä höpinöitä

Niin se joulu taas meni. Arvottiin sitä viettämispaikkaa sitten semmosella hartaudella, että lopulta isäni kävi meidät aattona noutamassa heille. Ja palautti vastaavasti meidät eilen kotiin. Aattoaamu valkeni meillä vesisateisena ja varsin harmaana, mutta mitä lähemmäs pääsimme lapsuudenkotiani, sitä valkeammaksi kävi myös maisema. Ja sitä jouluisemmaksi oma mieleni. On se vaan kumma, miten paljon lumi vaikuttaa siihen jouluntunnelmaan ja -fiilikseen. Joulu oli mukava, joskin kiva oli tulla kotiinkin eilen.

Pikku Ukko tuntuu kasvavan kauheaa vauhtia. Mihin se meidän pieni rääpäle on joutunut? Mistä tuo "iso" poika on tullut? On se vaan ihanaa seurata toisen kasvamista ja kehittymistä ja niitä uusia juttuja, joita tulee melkein joka päivä. Tällä hetkellä pehmolelut on ihan pop. Niistä saa kivasti kiinni ja niitä retuutellaan mennen tullen. Edelleenkään meillä ei käännytä selältä mahalleen ja se toisin päinkin kääntyminen näyttää ainakin äidin silmään vahinkovoittoiselta. Viimeviikolla saatiin neuvolassa ohje alkaa "ohjaamaan" poikaa kääntymään mahalleen, kun tuppaa liikkumaan niin paljon selällään ja on potentiaalisesti hyppäämässä kokonaan sen kääntymisen yli. On siis poika saanut kyytiä ja käännöksiä sen jälkeen. Juttuja herralla on iso repertuaari ja nytkin tuntuu komentelevan isäänsä tuolla. Yöt meillä menee edelleen kovin levottomasti. Tai siis, pari syöttöä riittää ja muuten nukutaan, mutta kovasti tuo vaan liikkuu unissaan. Vaan on se niin ihana, että pyöriköön ja kieriköön miten paljon vaan.

Projekti Kakkonen on jotenkin päässyt lähes unohtumaan kaikessa joulutouhussa. Piinaviikoista ensimmäinen on päässyt vilahtamaan oikeastaan ilman, että olen sitä sen kummemmin edes ajatellut (ihan kun se ajatteleminen mitään muuttaisi) ja mukaoireitakaan en ole muistanut bongailla. Tässä istuessani voisin kuitenkin todeta, että tissit eivät ole kosketusarat, mutta muuten kyllä särkevät. Yleensä oviksen jälkeen kipeytyvät, joten sinänsä erikoista. Tuskin kuitenkaan viittaa raskauteen, kunhan elävät omaa elämäänsä. Alamahaa on nippaillut tänään vähän enemmänkin. Mene ja tiedä, mistä sekin johtuu. Tänään olen myös olut kohtuullisen ärsyyntynyt, mikä kertoo orastavasta PMS-viikosta. Kp:tä en edes tiedä, oisko jossain 21 tienoilla?

Yöelämää

Miähen ollessa reissussa viikonloppuna sain loistavan idean. Pikku Ukko nukkui alkuun meidän välissä, josta siirtyi muutaman viikon ikäisenä äippäpakkauksen laatikkoon. Laatikon käydessä ahtaaksi poika sai yösijakseen parvekevaunujen kopan, joka harvoin on parvekekäytössä. No juu, kyllähän se on jo aika ahtaaksi käynyt sekin, mutta oliko ihan pakko ruveta tuota rutiinia rikkomaan juuri silloin, kun olen itsekseni pojan kanssa? Minä siis siirsin pojan ihan normipinnikseen, johon on tosin toiseen reunaan kääritty täkki, ettei Pikku Ukko vallan huku sängyn uumeniin. Tilaa kuitenkin lienee ruhtinaallisesti edellisiin ratkaisuihin verrattuna, koska liikehdintää, ähinää ja kaikenlaista yöelämää kuuluu pitkin yötä. Syömisiin asia ei onneksi ole vaikuttanut, vaan edelleen menemme kahden pysähdyksen taktiikalla, mutta omat unet ovat aika vähäisiä, kun pompin vähän päästä katsomaan, että onko toisella joku hätä. Toissayönä Miäs vielä intoutui keskustelemaan unissaan ja sekös minua riemastutti. Minä siis makaan näiden kahden nukkuvan miehen välissä ja yritän olla herättämättä kumpaakaan omalla valvomisellani. Onneksi Miäs antaa minun tilanteen niin salliessa nukkua pidempään aamulla.

Tänään taitaa olla kp 24. Kierto siis lähestyy jännittävästi loppuaan. Tai noh, ei kai siinä mitään jännitettävää ole. Mukaoireita on edelleen suhteellisen paljon, mutta yritän suhtautua niihin mahdollisimman realistisesti. Oikeasti en voi tietää miten kroppani elää synnytyksen jälkeen näiden oireiden ja kierron suhteen, joten turhaan niitä oireita on edes kytätä. Kyttään silti. Päätä on särkenyt viimeiset viisi päivää, mutta tänään on särytön päivä. Päänsärkyyn on liittynyt myös kuvotusta, joka sekin tänään loistaa poissaolollaan. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että olen tehnyt kaksi (2!!!) testiä jo kierron tässä vaiheessa. PregCheck antoi viivanpaikan tai Miähen sanoin "viivan varjon", mutta pienen pieni googlaus tiputti minut nopeasti maanpinnalle. Testi tuppaa noita paikkoja piirtelemään ihan ilman syytä, joten se toivo siitä sitten. ClearBlue toimii samoin ja kun sen kerran tiedän, niin miksi edes ostan ko. testiä???

Vastuuta ja mukaoireita

Miäs lähti tänään työmatkalle pariksi päiväksi ja jäin Pikku Ukon kanssa kaksistaan kotiin. Olen tähän mennessä ollut Pikku Ukon kanssa yksin tasan yhden yön ja vaikka se olenkin minä, joka pojan öisin hoitaa muutenkin, silti vähän jännättää. Viimeiset pari yötä on menty yhdellä syötöllä ja toivoisin tämän olevan trendi myös jatkossa. Tiedostan tosin sen, että kunhan pojan elämänpiiri liikkumisen myötä laajenee, taitoja harjoitellaan usein myös öisin ja unetkin saattavat siinä sivussa vähän heikentyä. Hampaiden tulosta puhumattakaan. Mutta juuri nyt tuntuu hyvältä, että pojalla unta riittää 3-5 tunnin pätkiksi.

Muuten tämä "yh-paripäiväinen" herättääkin sitten monenlaisia ajatuksia vastuusta ja vanhemmuudesta. Taidan pohjimmiltani ajatella, että Miäs on se "pääasiallinen" vanhempi tässä meidän kuviossa ihan vain siksi, että hänellä on tuota kokemusta jo ennalta. Miähen isärooli on siis meille kummallekin tuttu siinä missä minun äitiroolini on molemmille vieras. En tarkoita, ettenkö kantaisi omaa vastuutani ja olisi äiti lapselleni, mutta huomaan alitajuisesti ajatelleeni, että Miäs on kuitenkin se, joka tietää miten homma toimii. Nyt kun Miäs on satojen kilometrien päässä, olo on kummallisen epävarma. Tiedän osaavani - osaanhan silloinkin, kun Miäs on kotona - mutta jotenkin hassusti vastuu kuitenkin painaa eri tavalla, kuin ennen. Outoja ovat nämä ihmisen mielenliikkeet.

Muutama sana mukaoireista ihan vain siksi, että voin ensi kierron tässä vaiheessa tarkistaa oirehdinnan täältä ja todeta kaiken olevan ihan normaalia kiertoon kuuluvaa... Tänään siis dpo7 (kp19), mikäli ovistestit näyttivät oikein.
- Tissikipu. Mikäli oikein muistan, kuuluu tämä ko. oire jokaiseen kiertoon oviksen jälkeen. Toisaalta tämä         oire saattaa johtua myös imetyksestä. Sitä kun on aina silloin tällöin ollut.
- Valkovuoto. Täytyy myöntää, että yleensä kiertooni on kuulunut Saharapäivät oviksen jälkeen. Tällä kertaa menossa on kuitenkin jonkinlaiset Keidaspäivät kp:hin nähden. Tuota kosteutta taisi olla viime kierrossakin, joten se tuskin tarkoittaa mitään raskautumisen suuntaista. Varsinkaan näillä kp:llä.
- Kuvottava olo. Ko. olotila ilmaantui kuvioihin tänään. Olen pyrkinyt olemaan kohtuullisen vähillä hiilareilla viimepäivät kummallisien vatsaoireiden vuoksi. Ruokavaliolla on ollut merkitystä ololleni, joten lienee mikään ihme, että tänään kuvottaa. Tänään nimittäin iski suklaanhimo ja sitä tyydyttääkseni leivoin mutakakkua. Kakku lievitti suklaanhimoa, mutta sai aikaan kuvotuksen. Jotain saadakseen on jostain luovuttava.
- Alavatsajuilinnat. Vatsa on siis elänyt omaa elämäänsä. Mikään raskauden oire ei tuokaan ole, onhan noita juilintoja ollut aina silloin tällöin muutoinkin sekä synnytyksen jälkeen että ennen sitä.