Kiukkupussintulehdusko?

Pikku Ukko saavutti vuoden kunnioittavan iän viime viikolla. Ihan huimaa ajatella mitä kaikkea lapsi ekana elinvuotenaan oppii ja mitä kaikkea pienessä kropassa ekan vuoden aikana tapahtuu. Vuosi sitten toimme kotiin pienen nyytin, jonka kyvyt ja taidot olivat aika minimissä ja nyt meillä häärää taapero, jonka vauhtia ei pitele mikään, joka juttelee kovaäänisesti ja huomiota vaativasti ja joka tuntee ja tunnistaa lähi-ihmisensä. Sen lisäksi tuo nyytti on lähes kolminkertaistanut painonsa ja kasvattanut varttaan 30cm kulkien ihan omilla käyrillään.

Juhlan kunniaksi kävimme myös 1-vuotisneuvolassa, josta siis nuo lukemat ovat peräisin. Pikku Ukko sai kolme rokotusta isän sylissä istuen äidin lähes vuodattaessa kyyneliä katsoen huoneen valkeaa nurkkaa (ai minustako muka joku hoitaja joskus? Ei ikinä!!!). Illalla pojalle nousi kuume ja vaikka lämpöily onkin lakannut, seuranamme on hyvin kiukkuinen pikkumies. Pinna tuntuu olevan kireällä asiasta kuin asiasta ja mikään ei kelpaa. Syliin on päästävä, mutta siellä ei viihdy. Leluja haetaan ja siirretään paikasta toiseen ja sitten on suuri kiukku ja harmi, kun ne ovat missä ovat. Suurimman raivon saa aikaiseksi kuitenkin kaurapuuro. Mistä ne lapset tietääkin, että sen on tarkoitus olla pahaa??? Entä onko tämä kiukku ja raivo pysyvää, vai onko kyseessä vain rokotuksien aiheuttama, ohimenevä kiukkupussintulehdus?

Jottei nuoren herran elämä vaan liiaksi olisi rutiineihin sidottu, jäi äiti sairaslomalle eilen. Sydän on jo pitemmän aikaa pompotellut ihan omaan tahtiinsa ja se tahti ei ole tasainen. Joinakin päivinä selvitään muutamalla pienellä häiriöllä, mutta takana on myös niitä päiviä, jolloin syke ei pysy missään kuosissa koko päivänä ja vaikka kuinka minulle hoetaan, että tuollaiset rytmihäiriöt ovat vaarattomia, ne väsyttävät. Sitä paitsi, kun sitä väkisinkin miettii tuollaisina päivinä sitä omaa vointiaan ja tahtomattaankin keskittyy ihan vain elämiseen, hoidossani olevat ihmiset jäävät pakostakin kakkoseksi. Ja sehän ei  taas ole kovin turvallista heille. Kävin siis lääkärissä eilen ja seuraavan viikon ihan vain lepäilen. Tänään kävin labrassa ja ensi viikolla menen kuulemaan jo ennalta arvattavaa puhetta siitä, että arvot ovat kaikki priimaa ja missään ei mitään vikaa ole. Hyvä tietysti niin, mutta joskus toivoisi, että olisi joku helposti korjattava pikku juttu jossakin, ettei täysin mene mielenvian piikkiin.

Mutta Pikku Ukon elämä meni siis aivan sekaisin siitä tosiasiasta, että äiti onkin kotona. Väsynyt nuori herra kiukkusi ja raivosi lähes tunnin ennen kuin äiti luovutti ja antoi pojan isälle. Sillä seurauksella, että nuori herra rauhoittui noin nanosekunnissa ja nukahti samanmoisessa minuutissa. Hetken aikaa mietin, että olisiko siellä töissä sittenkin päässyt helpommalla, mutta ajatus kesti todellakin vain tuon hetken. Ei minulla siis oikeasti mikään kiire sieltä töistä ole pois. Itse kuitenkin tiedostan sen, että en minä ihan työkuntoinen ole. Töissä tulee pitkin päivää vastaan monenmoisia tilanteita, joihin on kyettävä reagoimaan nopeasti ja siihen minusta ei tällä hetkellä ole. Voin toki nähdä tilanteen ja rekisteröidä, että kohta jotain tapahtuu, mutta tapahtuman estäjäksi minusta ei ole. Katsotaan siis helpottaako rytmihäiriöt ihan kotona ololla ja levolla.

Terveydenhoitaja tsekkasi myös nuo kiusalliset verensokerini. Eihän ne nyt ihan puhtaita lukemia ollut, mutta luulin selvinneeni jotenkuten kuitenkin. Vaan en selvinnyt. Kaksi viikkoa voidaan kuulemma vielä katsoa, mutta lukemat on saatava alas. Piste. Täti-th sanoi haluavansa arvoni parin viikon päästä sähköpostiinsa ja jos niissä on yksikin ylitys, lähtee lähete äitiyspolille välittömästi. Ukaasi annettiin toissapäivänä iltapäivällä ja olen jo saanut mitattua kaksi ylitystä :(. Jotain pitäisi siis aikuisten oikeasti asialle tehdä.