torstai 27. joulukuuta 2012

Järjenääni häviksissä

Joulu tuli ja meni ja arki on taas koittanut. Joulu itsessään meni pitkälti kuten arkikin: päikkärit nukuttiin suht samassa rytmissä ja tissiä syötiin ihan samalla kaavalla kuin arkenakin. Niin, ja sitä korviketta. Muovinen kuusi saatiin kuitenkin asennettua parvekkeelle ja Saarioisten äitien laatikot tuli syötyä. Kinkkukin ostettiin savustettuna versiona, joten oiottiin kyllä oikein kunnolla. Yhtäkaikki, se oli joulu. Lahjoja oli kertynyt muutama perheen pienimmille ja suureksi hämmennyksekseni olen huomannut 80 Duplon leviävän erittäin tehokkaasti aika moneen huoneeseen. En suosittele niiden päälle astumista yöllisellä vessareissulla mikäli jalkapohjasi ovat yhtään samaa herkkyysluokkaa kuin allekirjoittaneella.

Minimies jatkaa elämäänsä hurmurina. Hänestä on itseasiassa kehkeytynyt varsinainen hymypoika ja pienen pientä naurun tapaistakin ollaan taloudessamme jo kuultu. Tänä aamuna poika äityi varsin kiekumaan riemusta äidin syliin päästyään ja sekös mammaa riemastutti. Tissiä syödään sen minkä saadaan ja loput mennään Nan-lehmän maidolla. Alan olla asian kanssa suht ok ja nautin siitä, että Miäskin voi tarpeen vaatiessa herran ruokkia. Ei siis mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.

Jottei elämä itsessään liian helposti sujuisi, sain vieraakseni täti punaisen jo hyvissä ajoin. Tuhrut alkoivat jo parisen viikkoa sitten (=noin 6 viikkoa synnytyksestä!) ja itse vuoto muistaakseni joskus viime viikolla. Jätän tarkemmat kuvailut sikseen, mutta olihan se aikamoinen tulva. Olisin jotenkin toivonut saavani olla rauhassa ko. vieraalta hieman pidempään, mutta toisaalta osasin vierasta myös odottaa imetystilanteen huomioonottaen.

Ehkäisystä puhuimme Miähen kanssa ennen jälkitarkastusta, joka oli kai pari viikkoa sitten, mutta mikään ei oikein tuntunut meille sopivalta. Päädyimme siis minipillereihin, kunnes parempi vaihtoehto löytyy. Pillerit on aloitettu, mutta häpeäkseni minun on myönnettävä, että olen googlannut pillereiden varmuutta ja mahdollisuutta raskautumiseen pillereistä huolimatta. Kahjoa, tiedän. Siis, että jos kerran vielä haluaa yhden lapsen, niin miksi syödä niitä pillereitä? Varmaankin siksi, että järki ja tunne kulkevat tässä asiassa ihan omia polkujaan ja nuo polut eivät taida risteytyä. Alitajuisesti olen sitten kai ajatellut, että jos otan pillerini päivittäin, mutta tulen siitä huolimatta raskaaksi, minun ei tarvitse ottaa asiaan sen kummemmin kantaa. Se vain tapahtuu ja voin sitten salaa olla iloinen. Tänään kuitenkin ajauduimme puhumaan asiasta Miähen kanssa. Siis vauvakuumeesta ja tästä olostani, josta en meinaa päästä eroon. Siitä, että haluaisin vielä yhden lapsen. Jos valita saisi, laittaisin tilaukseen yhden pienen tytön, mutta poikakin toki kelpaisi. Asiaa väännettyämme keskustelu päättyi yhteisymmärrykseen joka kuuluu seuraavasti: jätetään ne pillerit ottamatta ja kokeillaan muutama kuukausi ihan vaan tjottaillen. Nauraen totesin, että en aio mitään tikkuja ja testejä hankkia enää, mutta taidan itsekin tuntea itseni sen verran hyvin, että tuo "lupaus" tuskin kovin kauas kantaa...

Mitään järkeähän tässä raskauden ja uuden vauvan tavoittelussa tässä kohtaa ei ole. Edellinen täyttää huomenna kokonaiset kaksi kuukautta ja elämä on tietyin osin hieman telakalla. Jos olisin muutaman vuoden nuorempi, antaisin asian hautua pari vuotta ja katsoa sitten mikä tilanne on. Mutta kun ikäni on mikä on, on päätöksiä tehtävä nyt. Eniten pelottaa se, että tulen raskaaksi ja saamme vammaisen lapsen. Jaksaisinko? Tai ehkä paremminkin; miten jaksaisin? Tässä minä siis istun näiden tunteiden ristivedossa ja yritän saada edes jotain selvyyttä ajatuksistani. Pelatako varman päälle vai ottaako riski tietäen, että mikään ei ole varmaa? Ihan kun elämässä muka olisi jotain "varman päälle" -tilaa...

Rakas järjenääni, missä olet? Voisitko puhua hieman selkeämmin?

2 kommenttia:

  1. samoja ajatuksia täälläkin vaikka meidän vauva on vielä masussa.. esikoisen jälkeenhän ekat kuukautiset tulivat 28 vrk sektiosta eli eli... :/ no järjellä ei ole aina näiden asioiden kanssa hirveästi tekemistä

    VastaaPoista
  2. Tuo "vauvakuume raskaana" on kieltämättä täysin järjetön yhdistelmä. Siksipä sen selittäminen onkin ihan mahdotonta. Kiitos kuitenkin, kun sait kommentillasi oloni edes hieman normalisoitumaan: en ole ainoa :). Niin, ja tsemppiä lopputaipaleelle.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita!