Meillä asuu Känkkäränkkä

En tiedä mitä auvoiselle perhe-elämällemme on tapahtunut, mutta keskuuteemme on pesiytynyt jonkinlainen kiukkua aiheuttava pöpö. Näin sen ainakin tulkitsen. Ennen niin aurinkoinen Pikku Ukkomme on yhtäkkiä löytänyt oman tahtonsa ja sen myötä pinna on erittäin kireällä. Jos duplot eivät mene juuri niin kun hän haluaa, alkaa armoton karjuminen. Päivittäin heittäydytään lattialle kiljumaan useampaan kertaan erinäisistä, äidin mielestä hyvin pienistä syistä. Myös syömisestä on tullut lähes ainaista tappelua. Äiti alkaa olla huijauksen maailmanmestari syömisen saralla ja vaikka äiti on onnistunut muutaman otteluvoiton nappaamaankin, uhkaa poika viedä koko turneen.

Osittain tämä kehitys lienee normaalia ja ikäänkuuluvaa. Niin, ja se toinen osa... Eiköhän se toinen osa löydy äidin tissiltä. Se kun vaan on niin ärsyttävää, että se pikkuveli on äidin sylissä juuri silloin, kun hän siihen haluaa. Ei auta, vaikka äiti laittaisi vauvan pois ja ottaisi syliin - the hetki on jo ohi ja siitäkös saa uuden aiheen huutaa. Pikku Ukkomme siis kärsinee jonkinlaisesta Post Traumaattisesta Stressi Reaktiosta, jonka hän koki Minimiehen saapuessa, vaikka näennäisesti kaikki hyvin menikin.

Minimies itsessään on oma hurmaava itsensä. Hymyjä ei häneltä tarvitse houkutella, vaan niitä jaellaan ilmaiseksi ja innolla kaikille, jotka vaivautuvat hänen eteensä pysähtymään. Juttelu on myös kova sana tällä hetkellä. Ääntä tulee monessa eri sävyssä ja monella eri desibelillä. Toistaiseksi sosiaalinen tapaus siis.

Tissiä meillä menee hyvin vaihtelevasti. On päiviä, jolloin kuvittelen pojan saaneen riittävästi ihan vain luonnonmenetelmin, kunnes tulee ilta ja reppana tankkaa pullo toisensa jälkeen. Öisin en ole pulloa antanut vähään aikaan, mutta viime yönä päätin kokeilla onko äherrys kenties tissin jälkeen jäänyttä nälkää ja pojan vetäistyä 80ml lähes yhdellä imaisulla tulin siihen tulokseen, että äidin antimet ovat auttamattomasti liian vähäiset tämän herran tarpeisiin.

Ajatukset kolmosesta vaihtelevat hetkittäin ja päivittäin. Ajatus uudesta raskaudesta ja vielä yhdestä lapsesta ovat suloisia. Olisi se vaan niin kiva vielä kerran kokea se kaikki ja saada vielä yksi tähän meidän pesueeseen. Toisaalta meidän on hyvä näinkin. Pojat ovat terveitä ja kasvavat ja kehittyvät vauhdilla. Känkkäränkkäkään ei ole ikuista ja suurimmaksi osaksi meillä on hauskaa ja mukavaa juuri näin. Varsinaisesti tästä ei puutu ketään. Käytännön elämää kolmas näillä ikäeroilla varmasti hankaloittaisi jonkin verran. Naisen ajatus on ehtinyt käydä läpi jo vaunut, rattaat, hissit, huoneet, väsymykset, päivärytmit, laihdutukset ja lukemattoman määrän muita asioita, jotka joko liittyvät asiaan tai sitten eivät. Mieli vaihtuu siis aivan hetkessä ja huomaan tämän olevan aivan erilainen prosessi, kuin kumpikaan noista edellisistä raskauksista on ollut.

Ps. Meidänhän piti ihan vain tjottailla. Kun kierto oli mitä oli, ajattelin tilata ovistikkuja ihan vasin selvittääkseni tapahtuuko minkäänlaista ovulaatiota tässä kropassa. Tänään on kp11 ja tikkuun ei määräajan puitteissa tullut viivan viivaa. Ei tässä kierto ainakaan entisellään ole, mutta ei kai se mikään ihme ole. Limat sen sijaan puhuisivat lähestyvän oviksen puolesta.