keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Pavusta alieniksi

Sohvakooman selätyksestä huolimatta pääsy bloggeriin asti on yhtä laiskaa ja vaivalloista kuin ennenkin. Np-ultra oli maanantaina ja tänään taitaa olla jo-mikä-lie-päivä ennen kuin tänne ehdin minkäänlaista postausta aiheesta vääntämään.

Maanantai-aamu oli lähinnä pelonsekainen ja pakko oli turvautua kotidoppleriin ennen ultraan menoa. Ettei vain pääse huonot uutiset ainakaan sykkeen osalta yllättämään. Syke löytyi niin kotona kuin ultrassakin ja helpotus oli suuri. Ultraava kätilö oli muuten aivan ihana. Semmonen empaattinen ja ymmärtäväinen ja oli myös sen verran perehtynyt menneisyyteeni, että tiesi keskenmenosta ja ymmärsi sen aiheuttaman varjon kaiken yllä. Mutta kaikki vauvalla hyvin. Mahalaukku, virtsarakko ja aivolohkot näkyivät ja niskaturvotusta oli 1,2mm. Pituutta sintillä oli päästä peppuun mitattuna 66,6mm.

 Lasketun ajan kanssa olikin sitten vähän säätöä ja ehdin jo riemuita, että se siirtyy aikaisemmaksi, mutta liian aikaista oli tuo riemuni. Maanantaina viikkoja oli kasassa tasan 12+0. Pää-perämitta vastasi viikkoja 12+6, jonka mukaan la olisi siirtynyt melkein viikolla aikaisemmaksi. On kuitenkin olemassa säädös, jonka mukaan la määräytyy päänympäryksen mukaan, mikäli päänympärys on vauvalla (no joo, sikiöllä. Mutta kun hän on mulle jo vauva) yli 21mm. Meidän lapsukaisella pää oli 21,3mm, joka vastasi viikkoja 12+1, joten la siis pysyi.
Sinänsä sama mikä se päivämäärä on, kun se vauva sieltä tulee just silloin kun hänelle parhaiten sopii viikoista ja päivistä välittämättä. Mutta kun tuo Pikku Ukko meni sen kaksi viikkoa yli, alan valmistautua siihen, että niin käy tälläkin kerralla ja jos la olisi aikaistunut minun ei tarvitsisi olla niin paniikissa niitä viimeisiä viikkoja. Jos pää-perämitta on tuon verran isompi viikkoihin nähden, niin olen todennäköisesti aikalailla vauhkona ison vauvan pelossa syksyllä. Mutta murehdittakoon sitä sitten, kun sen aika tulee. Pääasia, että kaikki oli hyvin ja voin taas muutaman viikon olla rauhallisin mielin.

Sinänsä kiehtovaa miten paljon viimeisten viikkojen aikana tuolla kohdussa on tapahtunut. Alkuraskauden ultrassa sintti muistutti epäilyttävästi papu ja nyt - vain muutamaa viikkoa myöhemmin - meille on ihan selvästi saapumassa alien, joka oli päässyt eroon kaikesta papumaisuudestaan. Uskomatonta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita!