Menkat. Taas!!!

Jos taas vaikka vähän prosessoisi... Vaikka taitaa tämä prosessi olla yhtä pitkä kuin leveäkin, joten mitään nopeita johtopäätöksiä (ihan oikeista päätöksistä puhumattakaan) tuskin syntyy. Mutta laitampahan itselleni vähän ylös, että mitä tässä on pohdittu olipa se johtopäätös sitten joskus mikä hyvänsä.

Olen onnistunut selvittämään mihin minipillereiden ehkäisyteho perustuu: kun vuotaa joka toisen viikon lähinnä Niagaraa muistuttavalla intensiteetillä, ei petipuuhat ensimmäiseksi ole mielessä. Ja ne toiset jokatoisetviikot teinit ovat meillä ja silloin taas petipuuhat vaativat enemmän tai vähemmän luovuutta, johon energiamme ei tällä hetkellä tahdo riittää. Pillereiden mukana tulevassa ohjelärpäkkeessä puhutaan kauniisti pienestä tiputteluvuodosta, johon ei tarvitse yleensä edes pikkuhousunsuojaa. Vähän on kaunisteltu totuutta taas. Tästä on pienet tiputtelut ja pikkuhousunsuojat kaukana. Tätä tavaraa tulee ja jos nyt jotain kiertoja haluaisi laskea, niin kierron pituus oli kokonaiset 12 päivää. Jep, että revi siitä sitten. Raskauden aikana en kärsinyt anemiasta enkä rautakuureille joutunut, mutta pelkäämpä, että tällä hetkellä ei kovin kummoisia lukemia hb-mittauksesta saisi.
Tiputtelun lisäksi on ollut kaikenlaista alavatsaolotilaa eikä mielialakaan ihan tasaisimmillaan. Vaikka koskapa se olisi ollut.

Olotiloja manailin itsekseni eräänä aamuna ja uhosin (edelleen siis ihan itsekseni) lopettaa koko pillerit. Ainoa ongelma tuossa planissa on vain se, että pillereiden lopettaminen nostaa mahdollisuuden raskautua kokolailla nollasta sataan. Okei, ei ihan, mutta jotain sinne päin kumminkin. Ja tuona kyseisenä hetkenä se ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Olin itsekin lähinnä hämmentynyt tuosta tuntemuksesta. Siis että se raskautuminen ei sitten kiinnostanutkaan. Kesä raskaana kuulostaa edelleen (onneksi!) ei-houkuttelevalta ajatukselta ja kun ikä tulee kohisemalla vastaan, olen tullut siihen tulokseen, että kyllä tämä meidän perhe nyt oli tässä. Kunnes taas tuulen suunta vaihtuu ja haluan vielä ainakin kolme lasta lisää... Mitään dramaattista muutosta ei siis ole ajatuksissani asiassa tapahtunut. Tai ehkä niitä "kyllä tämä on tässä" -päiviä on enemmän kuin aiemmin.

Arkirealismia asiaan tuo se, että laskimme Miähen kanssa elämää ja sen kustannuksia, ja tulimme siihen tulokseen, että Miäs jää kesäksi kotiin poikien kanssa. Jostainhan se leipä on kuitenkin revittävä, joten käytännössä homma menee niin, että rouvan on siis etsittävä töitä. Että tässäkö tämä nyt sitten oli, minun kotiäitiyteni? Ihan kamala ajatus. Miäs saa taas sen mukavan kesän, vaunulenkit ankkalammelle ja hevosia katsomaan ja minä sain ankean talven paksuine vaatteineen ja lumihankineen. Josko minä kuitenkin selviäisin paremmin siitä töihin hiipimisestä kesän aikana, kun niin, että joutuisin siihen myllytykseen keskellä kurjinta tammikuuta. Positiivista ajattelua on siis yritetty soveltaa asiassa. Aikuisten oikeasti olen enemmän kuin iloinen siitä, että Miäs haluaa olla poikien kanssa kotona ja viettää heidän kanssaan aikaa.

Otan siis pillerini vuodosta huolimatta ja jatkan asian prosessoimista, kunnes olen valmis luopumaan kokonaan haaveesta/pakkomielteestä kolmanteen lapseen.