Kyllästymiseen saakka tätä yhtä ja samaa

Täällä oirehditaan. Ilmassa (=kropassa) on havaittavissa yhtä jos toista, jonka naisen mieli saattaa helpostikin tulkita raskausoireeksi. Seuranamme on tutun tuntuinen kuvotus. Se alkaa heti aamusta ja jatkuu, kunnes alkaa taas uudestaan seuraavana aamuna. Tai jotenkin niin. Tämän varmaan kaikki haluavat tietää, mutta kerrompa silti: alakerrassa on märkää. Valkovuotoa on vaikka muille jakaa, mutta ehkä kuitenkin pidän sen kaiken itselläni. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, olen jo useampana päivänä odotellut menkkoja saapuvaksi alavatsatuntemusten perusteella. Menkkamaisia kipuja, juilimisia ja muita tuntemuksia on niin selkä- kuin vatsapuolellakin. Uskoakseni elämme kierron loppupuolta, mutta varmahan en voi olla. Joka tapauksessa kierto on jo nyt ollut pisin sitten synnytyksen. Se, kuinka pitkäksi se venyy, jää nähtäväksi.

Ovulaatiota en tikuttanut, mutta mielestäni oireet siihen suuntaan tulivat huomattavan aikaisin, ehkä jo ennen kp10:ä. Mahdollisuudet raskautumiseen ovat lähinnä teoreettiset, mutta koska minä olen omimmillani käytännön asioissa enkä juurikaan perusta teorioista, päätin suuressa uskossani piipahtaa paikallisessa marketissa tikkuostoksilla ja dipata. Tulos: negatiivinen. Ei siis raskaana.

Itse alan olla jo lähes kyllästynyt tähän soutamiseen ja huopaamiseen, mutta toisaalta näen tässä myös suuren komedian aineksia. Miten kaksi aikuista ihmistä voikin olla näin päättämättömiä tässä asiassa? Tai tiedänhän minä. Siksi kai, että päätös on niin lopullinen. Olemme sen verran vanhoja maailmaanähneitä, että jos lapsia haluaa lisää, niiden aika on NYT. Jos olisin vaikka kymmenen vuotta nuorempi, voisimme laittaa asian hyllylle odottelemaan kypsymistä, mutta nyt mennään ihan vain kypsymättömästi ja sen kyllä huomaa. Kaikesta huolimatta eilisiltana olin hiukan peloissani ajatuksesta, että olisin raskaana. Jotenkin kummasti sain kuitenkin itseni innostumaan asiasta ja testiä tehdessäni olin jo varsin valmis näkemään useammankin viivan. Voitte siis kuvitella, että ensimmäinen tunne testin tekemisen jälkeen oli pettymys. Ja jossain tuolla se pettymys edelleen on, mutta yritän kovasti naamioida sen helpotukseen.

Kermana tässä kakussa oli Miähen aamuinen kommentti ovenraosta heitettynä (ajoitti heittonsa varmaan juurikin tuohon hetkeen, ettei asiaa tarvitsisi TAAS puida raskaushullun vaimon kanssa sen pidempään...): "Olis se kyllä kiva, jos noita lapsia olisi enemmänkin." Kontekstina heittoon toimi eiliset sukulaispojan ristiäiset, joissa meillä oli kunnia olla mukana. Paikalla oli pikkuväkeä enemmänkin ja vaikka Miäs saikin juosta Pikku Ukon perässä aukomassa/sulkemassa ovia (Pikku Ukon ykkösharrastus tällä hetkellä:ovet) ja sytyttämässä/sammuttamassa valoja (Pikku Ukon kakkosharrastus: valokatkaisijat), taisi hän kuitenkin enimmäkseen nauttia hommasta. Tämän perusteella vauva-/raskauskuume ei ole vain emännän yksinoikeus, vaan siihen on ajoittain myös isännällä oma kiintiönsä. Ja niinhän se pitää ollakin, jos kerran vanhempainvapaisiinkin kiintiöitä suunnitellaan.