sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ovista odotellessa

Pikku Ukko vetelee sikeitä parvekkeella mukavassa viiden asteen pakkasessa ja minä nautin ylhäisestä yksinäisyydestäni. Miäs on töissä ja teinit pamahtavat paikalle illan tullen. Nämä yksinäiset ja rauhalliset hetket pitäisi käyttää siivoamiseen ja pakkaamiseen, mutta kun en millään malttaisi "tuhlata" näitä hetkiä niin arkisiin juttuihin. Tiedän, se kostautuu vielä moneen kertaan, mutta en mieti sitä nyt.

Muuttopäivä ei edelleenkään ole täysin selvillä, mutta jos kuun vaihtumiseen on noin kaksi viikkoa aikaa, muuttoonkaan ei voi olla pidempään. Pakkaaminen ei huvita yhtään, sisustusajatukset sen sijaan kyllä. Eilen piipahdin äitini ja siskoni kanssa Ikeassa ja sieltä olisi voinut ostaa vaikka mitä uutta kotia ajatellen. Ehkä vielä joskus...

Pikku Ukko on kahden päivän päässä viiden kuukauden kunnioitettavasta iästä. Neuvola on täsmällisesti tuona suurena juhlapäivänä ja tiedossa on jälleen rokotteita. Edellisistä piikeistä tuli pientä lämpöä, joten siihen lienee parasta varautua tälläkin kertaa. Tuntuu, että poika on kasvanut ihan kamalasti viime viikkoina ja pikkuvauva-aika on vääjäämättä jäänyt taakse. Painoa on kotivaa'an mukaan tullut edellisestä neuvolasta noin 800g ja kun ei poika tunnu "pönäköityneen" yhtään, on pituuttakin pakosti tullut monta senttiä. Loppuviikosta piipahdin läheisellä kirpparilla hamstraamassa vaatteita jo seuraavaa kokoa silmällä pitäen. On se vaan niin ihana.

Kierto elää elämäänsä ja puoliväli alkaa olla taas käsillä. Tänään mennään kp 12:sta ja viivat ovistikuissa vahvistuu siihen malliin, että ihan normikierto kai tästä on tulossa. Se, miten tuo ovis saadaa hyödynnettyä, on taas pieni mysteeri aikataulujen ja paikalla olevan porukan vuoksi, mutta toivottavasti saadaan jossain vaiheessa vielä talletuksia tehtyä. Mitenkähän sitä oppisi rentoutumaan näiden kiertojen ja tuntemusten suhteen? Vähempikin stressaaminen varmasti riittäisi.

1 kommentti:

  1. Ei niitä hetkiä pidäkään hukata kotitöihin :) Minäkin annan päiväunilla aikaa itselleni, istun koneelle kahvin kanssa ja niin on hyvä. Kotitöitä voi tehdä vauvan hereillä ollesakin. Onnea projekteihin!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita!