Miäs on viettänyt isänpäivää isänä jo melkein 20 vuotta. Hänelle hommassa ei siis ollut mitään sen suurempaa viehätystä. Varsinkin, kun Miäs ei juurikaan moisista päivistä perusta. Hänen mielestään on hölmöä nimetä yksi päivä vuodesta isille/äideille, kun heitä kuitenkin olisi syytä muistaa joka päivä ja pitkin vuotta. Periaatteessa hän kaiketi on ihan oikeassa, mutta itse kyllä tykkään fiilistellä erikseen korvamerkittyinä päivinäkin. Korteista Miäs ei välitä ollenkaan, joten en ruvennut väkertämään Pikku Ukon jalan- tai kädenjälkiä sormiväreillä pahvinpalasille, mutta lahjatta en voinut häntä päästää. Tarve-esinehän tuo lahjakin oli, mutta sai sen sentään paketissa aamuhämärissä Pikku Ukon nimissä. Suurimman nautinnon Miäs kuitenkin taisi saada kakusta, jonka eilen väänsin. Teinit eivät ole koskaan oppineet tätä ko. juhlaa mitenkään viettämään ja niimpä heiltä on turha odotella mitään sen suurempia huomionosoituksia. Tulevina vuosina toivoisin voivani luoda jonkinlaisen muutoksen siihen, miten meillä esim. isänpäivää vietetään, mutta nähtäväksi jää kykenenkö tätä toivettani toteuttamaan.
Oviksen suhteen olen hämilläni. Aamupäivästä sain saaliikseni vielä hieman kanamunamaista limaa, joka sai epäilemään eilistä testiä. Raskaustestit on niin paljon helpompia tulkita, kuin nuo ovistestit: viiva kun viiva ja tulos on selvä. Nyt täytyy arpoa ja tihrustaa niitä vahvuuksia ja se tuntuu olevan aika mahdotonta. Mutta eiköhän se täti-punainen ilmaannu noin kahden viikon päästä ja sittenhän sen jo osaa laskeakin, että minä päivänä se ovis oikeasti oli...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat aina tervetulleita!