keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Dpo8

Eilen totesin Miähelle, että joulu on "työllistänyt" sen verran, etten ole ehtinyt edes oireita kyttäämään. No juu, joulusta on selvitty ja tänään on sitten harrastettu pahemman luokan kyttäilyä. Mukaoireita on siis taas vaikka kuinka, mutta niinhän niitä oli viimekierrossakin. Ehkä hämäävintä on, että vastoin kropalleni ominaisia, ovulaation jälkeisiä tissikipuja ei ole ilmaantunut. Yleensä siis koko rintavarustus on arkana pari päivää oviksen jälkeen, mutta nyt on päästy reilu viikko ennen kuin "Jose&Carlos" tajusivat tilanteen. Eivätkä nytkään ihan normisti. Rinnat eivät nimittäin ole kosketusarat, kuten yleensä, vaan nännejä vain "särkee". Kummallinen tunne.

Tänään olen myös ollut sekä nälkäinen (kukapa ei olisi joulun jälkeen, jolloin syöminen on ollut lähes tauotonta ja ruho on tottunut siihen, että jotain tulee lävestä sisään koko ajan) että huonovointinen (kukapa ei olisi sen suklaamäärän jälkeen, jonka olen itseeni viimeisen viikon aikana kumonnut...). Alamaha on elänyt omaa elämäänsä oikeastaan oviksesta asti. 

Ei näistä oireista siis raskautta kokoon saada. Ompahan kuitenkin lista tänne laitettu. Testata en enää tänä vuonna aio, vaikka testejä kaapista löytyykin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita!