torstai 22. joulukuuta 2011

Mukana Kevyt -projektissa

Täällä blogistanian ihmeellisessä maailmassa on meneillään monenlaisia projekteja. Iskin silmäni niistä yhteen ja päätin nanosekunnin mietittyäni ilmottautua mukaan. Kevyt -projekti starttaa ensivuoden alussa ja projektin myötä meistä kaikista osallistuneista tulee laihoja, kauniita ja raskaanaolevia.

Imetyksen laihduttavasta voimasta puhutaan paljon ja neuvolatätikin lupaili minun kilojenin karisevan imettämällä. Ei ole karissut, ei. Kuulemma viiden kuukauden imetyksellä saa jo ihmeitä aikaan. Tässä on nyt neljä kuukautta imetetty ja kun ei ole tuloksia tähän mennessä tullut, niin tuskimpa niitä seuraavan kuukauden kuluessakaan saadaan. Pakko siis itse tehdä asialle jotain.

Pikku Ukon odotuksen alkupainoon on matkaa 3-5kg aamusta riippuen. Niin, siis matkaa on alaspäin, mikä näin selvyyden vuoksi tässä vielä erikseen mainitaan. Siihen painoon, jossa Miähen kanssa on tavattu joskus reilut kolme vuotta taaksepäin, on jotakuinkin 13kg. Että sillä lailla. Paino on siis hinautunut tuonne lievän ylipainon puolelle ja jollainkeinolla se pitäisi saada kääntymään laskuun. Olkoon tämä projekti siis sysäys siihen suuntaan.

Laihdutuksesta imettäessä on netissä kaikenlaista tietoa ja sieltä voi sitten valita sen itselleen sopivimman artikkelin, jonka nimeen vannoo. Itse päätin uskoa sitä lääkäriä, jonka nimen olen jo autuaasti unohtanut, joka sanoi, että 0,5kg:n pudotus/viikko on vielä sallituissa rajoissa imettäessäkin, mutta sen suurempiin pudotuksiin ei ole syytä lähteä. Mihinkään kauhean dramaattisiin dieetteihin en tässä vaiheessa olisikaan valmis, mutta jos nyt jotain noille elämäntavoille kuitenkin saisi tehtyä.

Oma "metodini" muutoksiin löytyy Patrik Borgin kirjasta "Rentoa painonhallintaa", joka on ollut vessalukemisenani viime päivät. Pitkällä tähtäimellä ja rennosti siis. Muutosten täytyy olla myös sellaisia, joita voin noudattaa siinäkin tapauksessa, että ihme tapahtuu ja tärppi käy. Tuolta sivusta löytyy linkki välilehdelle, jonne aion keräillä projektiin liittyviä juttuja.

2 kommenttia:

  1. Tsempit prosessiin! Sulle löytyy tunnustus mun blogista. Ei ole pakko tehdä jos et halua, ymmärrän kyllä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempeistä ja tunnustuksesta! Käyn poimimassa, kun ehdin :).

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita!