Blääblääblää

Meillä on uusi herätyskello. Se alkaa elämöidä tunnin tarkkuudella jossakin klo 5:30 ja 6:30 välillä ja yrityksistäni huolimatta tästä kellosta ei taida löytyä torkkunappulaa. Jep, Pikku Ukon elämässä ei muutoin kovinkaan paljon rytmiä löydy, mutta nukahtaa aika tarkkaan klo 21 ja herää äidilleen hieman liian varhain. Nykyisin herään siis maailman suloisimpaan ääneen, joka toitottaa koko keuhkojensa tilavuudella "blääblääblää". Poika nousi ensimmäisen kerran seisomaan tukea vasten kaksi päivää ennen 7kk-synttäreitään ja jatkuva pystyyn pynkeminen on ollut ihan ykkösjuttu siitä lähtien. Komentaa siis vanhempiaan seisoma-asennosta sängystään. Tasapaino ei vielä ole ihan kohdillaan ja järkikään ei oikein meinaa pysyä perässä, joten muksahduksia on tullut tasaiseen tahtiin.

Yöt meillä menee suhteellisen vaihtelevasti. Toissayönä tuttia piti korjata vaikka kuinka monta kertaa ja sen jälkeen herätys klo 5:30 oli aika kidutusta. Viime yönä tuttia korjattiin tasan kerran ja se oli juurikin puoli kuudelta. Miäs on kyllä siitä(kin) ihana, että mahdollisuuksien rajoissa antaa minun nukkua aamulla pidempään ja hoitaa pojan aamutoimet.

On ollut aivan huimaa seurata Pikku Ukon kehitystä ja varsinkin viime viikkoina on tuntunut, että hän oppii asioita ihan huimaa vauhtia ja muuttuu melkein päivittäin. Jokaisen ruokailun aikana pyrkii ottamaan sukat pois jaloistaan ja onnistuessaan katsoo syöttäjää velmusti odottaen naurua. Ja pakkohan siinä on nauraa. Ruokailut sujuvat etupäässä hyvin ja melkein mikä vaan uppoaa. Kala on ehkä ollut se suurin inhokki tähän mennessä. Parhautta on maistaa äidin päärynää.

Miähen kanssa pojalla tuntuu olevan aivan omanlaisensa suhde ja havaittavissa on, että hän on "isin poika". Ja hyvä niin, sillä itse olen aloittamassa työt reilun kuukauden päästä ja siinä kohtaa Miäs jää sitten kotoilemaan. Kirjoitin taannoin avoinna olleesta unelmatyöpaikasta ja itseasiassa laitoin sinne hakemuksenkin. Pääsin haastatteluun, mutta kalkkiviivoilla toinen hakija rynni ohi. Sain kuitenkin tarjouksen sijaisuudesta, joka kestää huhtikuun lopusta syyskuun loppuun ja jos ei vakipaikka tällä kertaa irronnut, niin parempaa pätkää en olisi tainnut voida toivoa. Jos kaikki menee hyvin tämän kakkosen osalta, niin jotakuinkin syyskuun lopussahan sitä pitäisi sitten äitiyslomalle jäädä. Toisaalta ajatus töihin menosta houkuttaa, toisaalta tuntuu nyt jo vaikealta ajatella, että en sitten olekaan kotona Pikku Ukon kanssa. Tilannetta kuitenkin helpottaa tietoisuus siitä, että poika voi jäädä kotiin isänsä kanssa eikä häntä tarvitse laittaa mihinkään ylitäynnä olevaan päiväkotiin. Miäs pitää siis alkuun isäkuukauden, sitten kesälomat ja sitten syksyn tullen hän jää opintovapaalle. Näillä järjestelyin poika saa olla kotona siis hamaan tulevaisuuteen. Niin, ja siis JOS kaikki menee hyvin, minäkin olen sitten kotona taas syksyllä.

Raskaus tuntuu edelleen jotenkin epätodelliselta. Pahoinvointi on jatkuva seuralaiseni ja väsymys jotain ihan järkyttävää, mutta olo on silti epävarma. Tiistaina menen käymään uudelleen ultrassa ja jotenkin olen alkanut jo valmistautua siihen, että viikot eivät täsmää. Neuvolan uskaltauduin varaamaan ja se on pääsiäisen jälkeen. Tuhrua on ollut viimeksi viikko sitten ja silloinkin se oli tuskin havaittavaa, joten siinä mielessä asiat on hyvin. Pikku Ukkoa odotellessa olin koko ajan tietoinen viikoista ja päivistä ja raskaus oli mielessä koko ajan. Tällä kertaa olen onnellisen tietämätön viikoista, mutta vau:n laskurin mukaan niitä on 7+4. Tiistaina ollaan siis jo yhdeksännellä viikolla ja kyllä kai siitä sitten jo selviää mihin suuntaan tämä raskaus on menossa.