Wannabe-raskaus?

Viimeiset pari päivää ovat olleet hoippumista toivon ja epätoivon välillä. Maanantai-iltana vessakäynnillä sain paperiin saaliikseni limaa, jossa oli selkeästi verta mukana. Sen jälkeen tuhruili jonkun kerran silloin illalla ja vielä eilisaamunakin saattoi tuhrua nähdä, jos oikein tihrusti. Koska ennen Pikku Ukkoa olen yhden keskenmenon kokenut ja se alkoi juurikin tällä tavoin tuhruilemalla, aloin odotella kipuja ja kunnon vuotoa. Eilen tuolla alamahalla jotain elämää olikin, lähinnä tuolla munisten kohdalla. Särkylääkkeen ottaminen ei ole kuitenkaan edes käväissyt mielessäni, joten aika pienellä tuntemuksella on menty. Tuhrua en enää eilisiltana tai tänä aamuna ole havainnut.

Ystäväni (tai ehkä näissä asioissa viholliseni) Google on taas laulanut ja olen googlannut niin keskeytyneen keskenmenon, tuulimunan kuin sata muutakin asiaa eilisen ja tämän aamun aikana. Pahinta tilanteessa on, että koska viikot ovat vielä niin varhaiset, ultrasta ei juurikaan olisi apua. On siis vain odotettava ja katsottava kuinka käy. Aamulla asiaa pohdittuani sain varsinaisen kuningasajatuksen: jospa vielä yhden testin tekisin, jotta näkisin kuinka testiviiva on alkanut haalistumaan. Sen jälkeen voisin sitten soittaa neuvolaan ja kysyä, että miten tällaisessa tilanteessa menetellään. Kengät jalkaan ja kohti apteekkia siis. Vaan ei toiminut tämä strategia: kontrolliviiva on vain himmeä haamu testiviivaan verrattuna (säästän teidät kuvilta). Tosin blondinkin järki sanoo, että jos raskaus olisi mennyt kesken toissapäivänä, viivat eivät siitä vielä kovinkaan paljoa olisi haalistuneet. Se hormoni kun ei poistu elimistöstä ihan yhtäkkiä. Olen siis aivan yhtä epätietoinen tilanteesta kuin aiemminkin.

Oireet ovat tässä raskaudessa olleet jonkun verran vähäisemmät, kuin Pikku Ukkoa odottaessa. Tissioireet puuttuvat kokonaan, mutta tissien käyttäytymistä nyt on muutoinkin hiukan hankala analysoida, kun Pikku Ukko niitä kuitenkin vielä vähintään kerran päivässä imee. Pahoinvointia on ollut, vaikka aamulla totesinkin Miähelle, että sekin oli eilen jo poissa. Vaan eipä ole tänään. Ihana, kamala pahoinvointi on palannut ja antaa ehkä pienenpientä toivoa. Aivastelut ovat olleet minulla oireena kaikissa tähän asti kokemissani raskauksissani, mutta eilen en saanut aivastusta niiskautettua en sitten parhaalla tahdollanikaan. Tänään on sekin oire palautunut ja aivastelut jatkuvat. Ota tästä nyt sitten selvää.

Mikäli vuoto ei suuremmassa mittakaavassa ala, menemme kuulemaan tuomion ensiviikolla olevaan varhaisultraan. Siellähän sen sitten kuulee, että ollaanko tässä raskaana vai onko tämä vain jonkinlainen wannabe-raskaus. Edessä on siis elämäni pisin viikkoa.

Mielialat asian suhteen ovat yllättävän hyvät. Eilen oli vähän enempi masisoloa, tänään suhtaudun asiaan niin, että on vain otettava mitä vastaan tulee. Kauheasti en uskalla iloita raskaudesta, vaan enemmänkin valmistaudun siihen, että sykettä ei löydetä ja joudumme vielä uudelle kierrokselle.

Niin, ja kyllähän minä sen tiedän. Tuhruilu ja jopa vuoto voi ola alkuraskaudessa ihan normaalia. Varsinkin, kun se tapahtui maanantaina seksinharrastamisen jälkeen. Silti lienee parasta valmistautua pahimpaan ja tippua ehkä vähän matalammalta.