Kevyt -projekti/viikko 2

Projektin suhteen (ja vähän muunkin) tämä viikko meni ihan harakoille. Paino tismalleen sama, kun viikko sitten, mikä on kyllä oikeasti ihme nautittujen herkkujen jälkeen. Kasviksia olen syönyt vähintään sen puoli kiloa/päivä ja se ei oikeastaan ole ollut edes kauhean vaikeaa. Ateriarytmit taas ovat heitelleet ihan miten sattuu ja korvaan niitä sitten kauhealla määrällä suklaata. Ei hyvä.

Voisin tästä eteenpäin lisätä tavoitteisiin kasvisten ja ateriarytmin lisäksi herkkujen vähentämisen ruokavaliostani. Mihinkään täyslakkoon en aio alkaa, koska tiedän sen omalla kohdallani johtavan vain armottomaan ahmimiseen.  Mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan joka päivä herkuttelisi, niin sekin olisi jo jotain...

Soseita, kääntyilyä ja avautumista

Väsyttää. Väsyttää ihan sairaasti. Jos en tietäisi paremmin, voisin jo kuvitella olevani raskaana. Miäs myös ihmetteli nälkääni tässä yhtenä päivänä ja varsinkin sitä, että kun sen nälän havaitsen, ruokaa on saatava HETI tai muuten maailma pysähtyy. Tai ainakin minä. Totesi hänkin, että oireiden perusteella voisin olla raskaana. Jep, niin se kroppa huijaa. 

Viime viikko meni Kevyesti ja olo oli kaikin puolin mainio, mutta viikonloppu koitui taas kohtalokseni. Tämän ppäivän olen istunut kotona ja vetänyt jääkaappia tyhjäksi. Jotenkin ei huvittanut lähteä ulkoilemaan, vaikka tiesinkin, että se saattaisi vaikuttaa oloon positiivisesti. Mutta mitä tuollaselle 4 kk:selle laitetaan päälle noin -10C:een? Pikku Ukko on aika kuumaveristä sorttia ja minulla on taipumus enemmänkin topata liikaa kuin pukea liian vähän, mutta silti asia mietityttää. Huomiseksi on onneksi vaunutreffit sovittuna, joten on pakottauduttava liikenteeseen. Silti on jonkinmoinen morkkis näistä tämän päivän syömisistä ja se morkkis lienee merkki siitä, etten ihan niin rennosti tätä projektia ota kuin haluaisin. Matka jatkuu siis.

Pikku Ukko oppi kääntymään selältään mahalleen muutama päivä sitten. Kaksi ekaa kertaa tapahtui selkäni takana, mutta kolmannen kerran onnistuin näkemään. Ja kyllä minä häntä kehuin! Olen aika laiska täyttelemään noita vauvakirjoja, mutta tämä ihmiskuntaa (tai ainakin omaa napaani) syvästi järisyttävä kokemus oli kyllä kirjattava ylös välittömästi. Saapahan poika sieltä sitten luntata tärkeät päivämäärät, jos sattuu joskus kiinnostamaan. Mikäli tulee täteihinsä, enoonsa tai velipuoliinsa, niin eipä asia voisi vähempää kiinnostaa. Mutta ihan vain siltä varalta, että tuleekin johonkin esi-isään, jota päivämäärät kovastikin kiinnostavat, laitettakoon ne ylös. Menohalut pojalla on hurjat, mutta taidot ei ihan vielä riitä eteenpäin pääsemiseen. 

Soseita meillä vedetään aikamoiset määrät. Suosituksia ja ohjeita taitaa olla yhtä paljon, kun niiden antajiakin, joten otettiin sitten niistä ohjeista meille parhaiten sopivat. Viimeksi neuvolassa käydessä tavattiin ei-oma-täti joka sanoi, että ruokailukertoja voi lisätä samoin, kuin ruuan määrää ja näin on tehty. Tuon ko. terkkarin mukaan jonkinlaisena tavoitteena on, että ruokaa menee noin purkillisen verran per ruokailu viiteen kuukauteen mennessä (en tosin huomannut kysyä, että vaikuttaako tuohon "tavoitteeseen" se, missä iässä soseilut on aloitettu) ja siihen meillä päästään reippaasti. Sen lisäksi kehotti kokeilemaan riisipuuroa ja se on meillä ihan suurin herkku. Kaikesta tästä ruuan määrästä huolimatta myös tissi kelpaa. Varsinkin öisin. Sitä olenkin tässä jo ehtinyt murehtia, että kun Miäs jää isäkuukautta nauttimaan ja minun on otettava vastuu perheen elättämisestä kevään kuluessa, miten sitä jaksaa töissä, jos yöt on kovin rikkonaisia? 

Soseista vielä sen verran, että mikäli superäidin mittarina on kestovaipat, itsetehdyt luomusoseet ja liinailu, minulla ei ole titteliin minkäänlaisia mahdollisuuksia. Perunaa poika saa ihan itsekeitettynä joskus ja sainpa avokadoakin muussattua ihan itse hänelle, mutta muuten on menty siitä mistä aita matalin: kaupan soseilla. Kestovaippoihin en ole hurahtanut koskaan kai siksi, että Miähellä oli niistä aika vakaa näkemys ja myöskin siksi, että taloudessamme tulee pyykkiä aika tavalla muutenkin. Liina meiltä löytyy, mutta ei me sitä koskaan opittu käyttämään. Toisaalta ärsyynnyn - suorastaan provosoidun - siitä, miten näistä ulkoisista asioista monilla av-keskustelupalstoilla (joita tyhmyyksissäni päädyn lukemaan) saadaankin superäidin sädekehään lisää timantteja. En ole mitenkään vastaan sitä, että ihmiset tekevät omat valintansa sen enempää kuin kestoilua, liinailua ja itsetehtyjä soseitakaan. Onhan se ihailtavaa. Toisaalta en myöskään ole koskaan kuullut kenenkään surevan kuolinvuoteellaan sitä, että ei käyttänyt lapsillaan kestovaippoja, joten luulen sen vanhemmuuden ytimen kuitenkin olevan jossain muualla. Jopahan sain paatoksen aikaan aiheesta, jota en sen kummemmin ole edes miettinyt :). 

Kakkosprokkis elää tylsää alkukiertoa. Taitaa olla kp5 ja sillä rintamalla hyvin hiljaista. 

Kevyt -projekti/viikko 1

Päätin jo jossain vaiheessa viime viikolla, että viralliseksi punnitus-/mittauspäiväksi Kevyt -projektiin otan perjantai. Loppiainen tosin sotki ajatuksia niin, että melkein unohdin vaa'alle hypätä aamulla. Muistin kuitenkin ko. päivän ennen aamupalan syöntiä ja yllätyksekseni uusi lukema olikin 900g pienempi, kuin lähtöpaino. 

Viikko on mennyt kaiken kaikkiaan aika kivasti. Olen onnistunut syömään kasviksia vähintäänkin sen 500g/päivä, joka suositus on ja monena päivänä vielä hedelmiä siihen päälle. Ateriarytmin kanssa ei ihan joka päivä onnistunut, mutta olen kuitenkin huomannut, että jos ateriaväli on liian pitkä (=yli 4 tuntia), tartun herkkuihin herkemmin, kuin silloin kun välit pysyvät kohtuullisena. 

Hyvä viikko siis. Parantamisen varaa kuitenkin jäi sen verran, että mitään uusia tavoitteita en vielä ota mukaan. Pyrin jatkamaan kasvisten syöntiä ja keksimään uusia tapoja niiden valmistamiseen. Minkään tiukan ruokapäiväkirjan pitäminen ei minulta onnistu ja siksi esim. Keventäjät -palvelu ei kohdallani ole toiminut, mutta ajattelin ensiviikolla yrittää kirjata ylös kellonajat, jolloin syön ja kasvisten määrät aterioilla. Tämä ihan vain maksimoidakseni näiden muutosten hyödyn ja ollakseni varma, että oikeasti ne teen enkä vain luota siihen fiilikseen, että homma toimii. 

Kohti uusia pettymyksiä...

Tänään on kp27/28. Dpo 13. Tuhru ilmaantui iltapäivällä ja illan myötä alkaa täti olla paikalla kaikkine kapsäkkeineen. Koska varsinainen vuoto alkoi vasta tässä myöhemmällä illalla, kp1 lienee vasta huomenna. No juu, ei kai tämä mikään yllätys ollut. Ei siis muuta, kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Siitä kuitenkin olen iloinen, että kierto on näin normimittainen. Eipähän tarvitse pähkäillä asiaintilaa, kuten viime kierrossa. Sitä paitsi pääsee jännäämään uudestaan  nopeammin :).

Asuntoasia eteni viimeminuutilla ja saimme kuin saimmekin asuntotarjouksen asunnosta, jonka vuokra on huomattavasti nykyistä kämppämme vuokraa pienempi, ja joka vastaa tarpeisiimme. Tiedossa siis kiivas kuukausi, kun ohjelmassa on jälleen pakkaamista, pakkaamista ja pakkaamista.

Kevyesti ja rennosti kohti kevättä

Tästä se lähtee, kevennetty kevät. Jonkinlaisen postauksen aiheesta jo kirjoitin tuonne projektia varten luomalleni välilehdelle, mutta taidan toistaa itseäni sen verran, että poistan sen sieltä. Olen pienessä päässäni miettinyt ja pähkäillyt ihan kokonaan oman blogin aloittamista tälle painohommelille, mutta en taida viitsiä, joten menköön tässä kaiken muun sivussa suloisesti sotkettuna.

Laihdutuskuurit ovat minulle varsin tuttu maailma. Kaalikeitot, Keventäjät ja tiukka kaiken minimoinen on kokeiltu. Kaikista kuureista huolimatta olen kuitenkin tällä hetkellä suurempi ja painavampi kuin ikinä ennen (siis jos raskautta ei lasketa). Minun kohdallani väite laihdutuksen lihottavuudesta on siis pitänyt täysin paikkansa. Tällä kertaa aion siis tehdä jotain toisin ja katsoa, josko se toisi parempia tuloksia.

Olen viime päivinä lukenut Patrik Borgin kirjaa "Rentoa painonhallintaa". Ajatuksena hidas elämäntapojen muutos ei kuulosta kovin houkuttelevalta alkuun, mutta mitä pidemmälle olen asiaa pureskellut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että jos joku toimii, niin nuo hitaalla aikavälillä tehdyt muutokset. Yleensä olen kuureilleni asettanut tiukkoja aika- ja kilotavoitteita ja niihin päästyäni repsahtanut sitten takaisin vanhoihin kuvioihin. Siksipä en tällä kertaa laita sen kummempia tavoitteita ajan tai oikeastaan kilojenkaan suhteen. Haluaisin vain olla normaalipainoinen ja ilman mahdollisia terveysriskejä. Äitini sairastaa 2-tyypin diabetesta ja sen välttäminen itsessään olisi jo saavutus. Totta kai minulla on mielessäni jokin painolukema, jonka alle pitäisi päästä, mutta kangastelkoon se siellä alitajunnan rajamailla ilman, että sitä kuuntelen. Painoa pitää saada alas ja renkaat vyötäröltä täytyy saada pois. Piste. Jos (ja kun) siihen menee sitten vuosi tai vaikka kauemminkin, niin menköön. Pääasia, että elämästäni tulee terveellisempää, terveempää ja kevyempää. Minulle tämä projekti on siis alkusysäys ja siitä kiitos projektin aloittajalle ja "vetäjälle".

Tässä vaiheessa mielessäni on kaksi muutosta, jotka olen valmis tekemään elämäntavoissani. Tai joita ainakin alan aktiivisesti harjoittelemaan.
1. Syödä vähintään 500g kasviksia päivässä.
2. Pitää ateriarytmi. Käytännössä tämä tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että syön riittävän usein eikä nälkä pääse ihan kamaliin mittoihin. Yrittäessäni sinnitellä mahdollisimman vähällä ravinnolla lankean aina jossain vaiheessa ja lankeaminen ei yleensä tarkoita terveellistä ravintoa. Haluan siis opetella syömään oikeanlaiset välipalat oikeisiin aikoihin ja välttää nuo jonkin asteiseen ahmimiseen välttävät tilanteet.

Näillä siis alkuun. Liikuntaa aion harrastaa mahdollisuuksien mukaan, mutta toistaiseksi en aio ottaa siitä kovin suurta stressiä. Vaunulenkeillä käydään lähes päivittäin ja jos siltä tuntuu, matkaa ja tehoa voi aina lisätä, mutta noissa kahdessa muutoksessa lienee riittävästi tekemistä ekoiksi viikoiksi. Kauhean suuria kilolukemia en siis tulevien kolmen kuukauden ajalta odota, mutta jos ne kilot sitten pysyisivät pidempään poissa, olisin kovin tyytyväinen.

Vaikka odotukset kilojen nopealle putoamiselle ovatkin pienet, aion kuitenkin punnita ja mitata itseäni sopivin väliajoin ja "ennen" -kuvatkin on otettu. Punnituspäivänä minulla on perjantai ja muutoinkin pyrin kerran viikossa kirjottelemaan projektin etenemisestä.

Mennyttä ja tulevaa

Vuoden viimeisten tuntien kunniaksi lienee minunkin liityttävä niihin moniin bloggaajiin, jotka ovat tavalla tai toisella katsoneet taaksepäin ja vetäneet yhteen kuluneen vuoden tapahtumia elämässään. Itselleni vuosi on ollut hieno, tapahtumarikas ja ikimuistoinen. 

Tammikuussa aloitin opiskelun. Ryydyin koulussa halki kevään ja toukokuuhun saavuttaessa olin jo aivan varma siitä, että olen väärässä koulutusohjelmassa. Päätöstä koulun jatkamisen suhteen minun ei kuitenkaan ole toistaiseksi tarvinnut tehdä ja niimpä keikun kirjoilla oppilaitoksessamme kunnes saan jonkinlaisen päätöksen tehtyä asiasta. Kevät oli siis täynnä projekteja, ryhmätöitä ja tenttejä. Jatkoin keikkailua koulun ohella. 

Kesä minun oli tarkoitus olla töissä äitiysloman alkuun asti, mutta lääkäri laittoi minut sairaslomalle noin 3 viikkoa ennen äitiysloman alkua. Kesä oli kuuma ja hikinen, mutta kaiken kaikkiaan kesämuistot ovat hyviä ja onnellisia. 

Halki vuoden se suurin juttu on kuitenkin ollut raskaus, odotus, synnytys ja Pikku Ukko. Oikeastaan koko elämä on pyörinyt tavalla tai toisella hänen ympärillään ja niin täytyy tällä hetkellä ollakin. Pieni ihminen tuli ja sulatti sydämeni tavalla, jota en osannut aiemmin edes kuvitella. Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että hän on osa perhettämme ja että meille on suotu kunnia olla hänen vanhempiaan. Olen myös äärimmäisen kiitollinen Miähestä, joka on seissyt rinnallani tämänkin vuoden. 

Mietimme Miähen kanssa toiveita ja odotuksia tulevalle vuodelle. Aika arkisia asioita taisimme toivoa. Sitä, että arki sujuu, saamme olla terveitä ja "pysymme pinnalla". Mahdollisesti uutta raskautta. Työkuvioiden selkeytymistä. Tiedäthän, niitä normijuttuja, joita pitää itsestäänselvyyksinä, mutta jotka eivät sitä kuitenkaan ole. 

Näihin yllättävänkin positiivisiin ajatuksiin päätän osaltani vuoden 2011 ja otan vastaan vuoden 2012. 

Ps. Tai no, ihan näin positiivisella mielellä en ole koko päivää ollut. Menin tyhmyyksissäni tekemään testin aamulla. Se sai PMS-oirehdinnan nousemaan huippuunsa aika sukkelasti ja kiukuttelu sai varsin lapsellisia piirteitä. Oireina pahoinvointi, nännikipu ja alamahatuntemukset. Tänään siis dpo 11. Elämä jatkuu PMS:stä huolimatta.

Dpo8

Eilen totesin Miähelle, että joulu on "työllistänyt" sen verran, etten ole ehtinyt edes oireita kyttäämään. No juu, joulusta on selvitty ja tänään on sitten harrastettu pahemman luokan kyttäilyä. Mukaoireita on siis taas vaikka kuinka, mutta niinhän niitä oli viimekierrossakin. Ehkä hämäävintä on, että vastoin kropalleni ominaisia, ovulaation jälkeisiä tissikipuja ei ole ilmaantunut. Yleensä siis koko rintavarustus on arkana pari päivää oviksen jälkeen, mutta nyt on päästy reilu viikko ennen kuin "Jose&Carlos" tajusivat tilanteen. Eivätkä nytkään ihan normisti. Rinnat eivät nimittäin ole kosketusarat, kuten yleensä, vaan nännejä vain "särkee". Kummallinen tunne.

Tänään olen myös ollut sekä nälkäinen (kukapa ei olisi joulun jälkeen, jolloin syöminen on ollut lähes tauotonta ja ruho on tottunut siihen, että jotain tulee lävestä sisään koko ajan) että huonovointinen (kukapa ei olisi sen suklaamäärän jälkeen, jonka olen itseeni viimeisen viikon aikana kumonnut...). Alamaha on elänyt omaa elämäänsä oikeastaan oviksesta asti. 

Ei näistä oireista siis raskautta kokoon saada. Ompahan kuitenkin lista tänne laitettu. Testata en enää tänä vuonna aio, vaikka testejä kaapista löytyykin.