Menkat hukassa

Tulipa raflaava otsikko. Tilanne kun ei kuitenkaan ihan noin raflaava ole. Jos se ovis oikeasti oli silloin kp12 (jota olen jo moneen kertaan epäillyt), menkkojen olisi pitänyt tulla jo viikonloppuna. Mietin kuitenkin, että liekö tästä tulee normikierto, joka ennen Pikku Ukkoa kesti 28 päivää. Mikäli kierto olisi 28-päiväinen, menkkojen olisi pitänyt alkaa tänään. Eivät kuitenkaan ole alkaneet eivätkä ole antaneet mitään merkkiäkään alkamisestaan. Mm. PMS-oireet loistavat poissaolollaan. Testattu on - tänään viimeksi - ja raskaana tässä ei olla. Kierto siis todennäköisesti heittelee vielä synnytyksen jäljiltä ja vaikka olo on tosi kärsimätön ("alkais nyt ne menkat, että päästäis yrittämään" -ajatus on tooooooooosi pinnassa), tiedän ettei meillä oikeasti ole mikään kiire eikä paniikkia aiheesta kannata kehittää. Tänään siis kp29.

Toisaalta tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemään sen plussatestin ja olen taas raskaana. Toisaalta mietin edelleen, onko minulla oikeutta tähän. Pikku Ukon köllöttäessä vieressä aamusella kaikessa suloisuudessaan olen haljeta onnesta, että olen hänet saanut. Onko mitään suloisempaa, kuin aamu-uninen vauva, joka tuhisee vieressä? Pitäisikö minun (=meidän) antaa hänen olla "ainoa lapsi" mahdollisimman pitkään ja unohtaa toiveet Kakkosesta? Onko minulla muutenkaan oikeutta haaveilla toisesta, kun meille on jo yksi annettu ja meitä pidempään jonossaseisseitä on paljon? Joku on kuitenkin tainnut asettaa mikrofonin biologisen kelloni juurelle, koska kuulen sen kolkuttelevan kohtuullisen kovaa. Tiedän. Enhän minä vielä mikään ikäloppu ole. Mutta sellainen minusta on kuitenkin pikku hiljaa tulossa. Olen kuitenkin päättänyt, että otan tästä "kuumeilusta" kaiken irti, koska tämä on todennäköisesti viimeinen vauvakuumeiluni. Siitä huolimatta en toivo sen kestävän ihan hirveän pitkään. Voisko sekavampaa enää olla.

Pikku Ukko oppii uutta koko ajan. Uusin juttu taitaa olla tavaroihin tarttuminen ja suuhun vieminen. Ihan vielä ei kaikki ole ymmärryksen tasolla, kun helistin saattaa olla vasemmassa kädessä ja oikean käden peukaloa työnnetään suuhun varsin suurella turhaumuksella. Meillä ei myöskään vielä käännytä. Siis selältä vatsalle. Oman napansa ympärillä pyöritään kuitenkin siinä mielessä, että laitoin Ukon leikkimatolle pää seinää kohti ja kun hetken päästä herraa vilkaisin, oli hän kääntynyt niin, että jalat sojottivat seinään päin. Seisomaan pitää punkea sylissä ollessa ja istuminen on ihan pop. Olipa asento mikä hyvänsä, paikallaan ei olla hetkeäkään. Lievän pelonsekaisin tuntemuksin odottelen sitä aikaa, kun Pikku Ukko lähtee oikeasti liikkeelle. Yöt ovat onneksi hieman hiljentyneet ja Ukko ehkä joskus jopa tottuu nukkumaan pinnasängyssään.