Koska Pikku Ukon alkuunlaittaminen ei onnistunut ihan kertalaakista, päätimme Miähen kanssa, että ehkäisyä emme aloita, vaan pikkukakkonen on tervetullut vaikka heti. Periaatteessa menemme tjottailen, mutta kyllähän oma pää pyörittää koopeitä ja yykoita jo kummasti. Tänään siis koopee 12 ja yykoo 1. Olin mielessäni arponut ovistestien käyttöönottoa ja miettinyt, josko vaan mentäis ilman tikkuja ja testejä. Halu selvittää kierron elämä synnytyksen jäljiltä vei kuitenkin voiton ja Cittarissa poiketessa mukaan tarttui testipaketti. En ole ko. testejä aikaisemmin käyttänyt, mutta pikainen googlaus kertoi testien olevan yleisen mielipiteen mukaan sekä herkkiä että luotettavia. Ostin testit siis eilen ajatuksella, että ehdin testata sopivasti ennen kp 14, jolloin tuplaviivoja sain ennen Pikku Ukkoa. Aamulla siis korkkasin paketin ja - surprise - mikäli testiin on uskominen, ovis oli tänään. Iltapäivällä tunsin hetken aikaa pientä jomottelua tuolla munisten suunnalla ja sen verran kiinnostaa tämä kropan toiminta tällä hetkellä, että olihan se varmistustesti pakko tehdä heti illan suussa. Mikäli tikkuihin edelleen on luottamista, ovis todellakin oli tänään: viiva oli huomattavasti aamuista haaleampi.
Se, kuinka tämä kriittinen vaihe kiertoa hyödynnetään, onkin sitten toinen juttu. Tänään itse toiminta on mahdotonta, joten homma jäi toissa päiväisten touhujen varaan. Suuret eivät siis mahdollisuudet ole, mutta ehkä kuitenkin tyhjää paremmat. Toisaalta, ei kai tässä mikään kiire ole. Pikku Ukko on vielä pieni ja elämä monelta osalta mallillaan. Itselläni (ja Miähellä) ikää on kuitenkin sen verran, että kauhean pitkään ei kannata odotella "Projekti Kakkosen" kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat aina tervetulleita!