keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Pavusta alieniksi

Sohvakooman selätyksestä huolimatta pääsy bloggeriin asti on yhtä laiskaa ja vaivalloista kuin ennenkin. Np-ultra oli maanantaina ja tänään taitaa olla jo-mikä-lie-päivä ennen kuin tänne ehdin minkäänlaista postausta aiheesta vääntämään.

Maanantai-aamu oli lähinnä pelonsekainen ja pakko oli turvautua kotidoppleriin ennen ultraan menoa. Ettei vain pääse huonot uutiset ainakaan sykkeen osalta yllättämään. Syke löytyi niin kotona kuin ultrassakin ja helpotus oli suuri. Ultraava kätilö oli muuten aivan ihana. Semmonen empaattinen ja ymmärtäväinen ja oli myös sen verran perehtynyt menneisyyteeni, että tiesi keskenmenosta ja ymmärsi sen aiheuttaman varjon kaiken yllä. Mutta kaikki vauvalla hyvin. Mahalaukku, virtsarakko ja aivolohkot näkyivät ja niskaturvotusta oli 1,2mm. Pituutta sintillä oli päästä peppuun mitattuna 66,6mm.

 Lasketun ajan kanssa olikin sitten vähän säätöä ja ehdin jo riemuita, että se siirtyy aikaisemmaksi, mutta liian aikaista oli tuo riemuni. Maanantaina viikkoja oli kasassa tasan 12+0. Pää-perämitta vastasi viikkoja 12+6, jonka mukaan la olisi siirtynyt melkein viikolla aikaisemmaksi. On kuitenkin olemassa säädös, jonka mukaan la määräytyy päänympäryksen mukaan, mikäli päänympärys on vauvalla (no joo, sikiöllä. Mutta kun hän on mulle jo vauva) yli 21mm. Meidän lapsukaisella pää oli 21,3mm, joka vastasi viikkoja 12+1, joten la siis pysyi.
Sinänsä sama mikä se päivämäärä on, kun se vauva sieltä tulee just silloin kun hänelle parhaiten sopii viikoista ja päivistä välittämättä. Mutta kun tuo Pikku Ukko meni sen kaksi viikkoa yli, alan valmistautua siihen, että niin käy tälläkin kerralla ja jos la olisi aikaistunut minun ei tarvitsisi olla niin paniikissa niitä viimeisiä viikkoja. Jos pää-perämitta on tuon verran isompi viikkoihin nähden, niin olen todennäköisesti aikalailla vauhkona ison vauvan pelossa syksyllä. Mutta murehdittakoon sitä sitten, kun sen aika tulee. Pääasia, että kaikki oli hyvin ja voin taas muutaman viikon olla rauhallisin mielin.

Sinänsä kiehtovaa miten paljon viimeisten viikkojen aikana tuolla kohdussa on tapahtunut. Alkuraskauden ultrassa sintti muistutti epäilyttävästi papu ja nyt - vain muutamaa viikkoa myöhemmin - meille on ihan selvästi saapumassa alien, joka oli päässyt eroon kaikesta papumaisuudestaan. Uskomatonta.


torstai 19. huhtikuuta 2012

Sohvakooma selätetty

Meneillään on 12. raskausviikko ja oppikirjamaisesti huomaan oloni hienoisesti helpottaneen. Kuvotus pysyy jokseenkin aisoissa ja päivän selviää yksillä päikkäreillä kolmien sijaan. Mahan tilanteesta Miäs totesi aamusella, että "kyllä se ihan selvästi pömpöttää." Kiitos. Niin se on tehnyt koko sen ajan, kun olemme tunteneet. Tämä tosiasia lienee jäänyt herralta huomaamatta. Puolustuksekseni vedin ylämakkaraa hieman sisään ja totesin, että mikäli tuota mystisesti jostain ilmestynyttä ihraa ei olisi, näyttäisin hyvinkin raskaana olevalta. 

Ongelmana tällä hetkellä on jälleen tutusti vaatteet. Luin jostakin joskus, että kun ollaan ensimmäistä kertaa raskaana, ei millään malttaisi odottaa, että pääsee käyttämään mammavaatteita. Toisella kierroksella yrittää välttää mammavaatteet mahdollisimman pitkään. Ja kolmannen raskauden aikaan ollaan siinä kunnossa, että äitiysvaatteista on tullut ihan normivaatetus. Tunnistan itseni kakkoskohdasta ja pelkään tuota kolmosta. Jos kaikki menee hyvin ja nyytti syliin saadaan, tämä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeinen raskauteni. Toivon siis todella, että äitiysvaatteet siirtyvät tämän raskauden jälkeen nätisti kiertoon ja itse siirryn ihan tavallisiin riepuihin. Niin iloinen kun olenkin tästä nopeasta tärpistä, on siinä kuitenkin yksi (ja vain yksi) varsin turhamainen huono puoli: en ole vielä päässyt yli äitiysvaatekyllästymisestä ja nyt niitä pitäisi kaivaa hiljalleen uudestaan esiin. Kauhulla ajattelen niitä imetyspaitoja, joita en missään vaiheessa kokenut kotoisiksi. Lempifarkkuni ottivat ja levisivät tässä päivänä muutamana ja nyt on siis tiukan pohdinnan alla päätös siitä, hankkiako uudet normifarkut vai siirtyäkö mammaversioihin. Suuret on nämä elämän ongelmat...

Olen viime päivät istunut postiluukulla odotellen ultrakutsua. Eilen se sitten tuli. Siinä ei tosin postiluukulla roikkuminen auttanut, sillä kutsu saapui ihan puhelimitse, mutta ei sen niin väliä miten sen sain kunhan se vain tuli. Aika on maanantaina. Perusvireeni raskauden suhteen on luottavainen, mutta totta kai jossakin asuu se pieni  ja tuttu pelko siitä, että kaikki ei olekaan kunnossa. Siitä kertonevat ne sisäiset pohdinnat esim. siitä, haluaisinko tarvittaessa tyhjennyksen lääkkeellisesti vai voisinko mennä suoraan kaavintaan. Toisaalta kovasti olen myös miettinyt vammaista lasta ja sitä, miten itse tilanteesta selviäisin. Mutta ne ovat asioita, joille en tällä hetkellä voi mitään ja tietysti toivon, ettei minun tarvitse kumpaakaan vaihtoehtoa oikeasti kohdata. 

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Neuvoloita

Aika kuluu ja siitä tämän päivän todisteena Pikku Ukon 8kk neuvola. Miten siitä pienestä vauvasta on tullut tuollainen "iso" ihminen, joka osaa jo vaikka mitä? Mihin katosi se pikkuvauva-aika? Meillä kontataan. Kovaa. Yön ja päivän kanssa. Mikään muu taito ei olekaan aiheuttanut näin paljoa levottomuutta öissämme, mutta sänkyrallia mennään jatkuvalla syötöllä. Loppuviikosta olimme vanhemmillani käymässä ja liekö syynä matkasänky vai joku muu ulkoinen tekijä, mutta unet tuntuivat sujuvan siellä paljon kotioloja paremmin. Vaikka oikeasti me ollaan kyllä päästy niin helpolla, että en minä noista öistäkään aikuisten oikeasti voi valittaa. 

Hampaita meillä on odoteltu varsin hartaasti ja odottelumme sai palkkionsa. Itse tunsin jotain terävää Pikku Ukon alaikenessä eilen ja tänään sen havaitsi myös Miäs. Päästään siis harjoittelemaan hampaiden (lue: hampaan) pesua.

Niin, siis se neuvola... Eipä siellä mitään kamalan ihmeellistä Pikku Ukon osalta. Pituus kulkee omia reittejään keskikäyrän yläpuolella ja paino vastaavasti keskikäyrän alapuolella. Mutta näin ovat tehneet koko ajan ja tilanne näyttää siis varsin hienolta. 

Neuvolan toinen osa oli varattu äidille. Käytiin läpi ne samat, vanhat jutut, jotka Pikku Ukon ekassa neuvolassakin käytiin ja juteltiin raskaudesta. Sisulla sain jopa pidätettyä pissaa vaaditut 4h. Neuvolan lopuksi terveydenhoitaja kysyi halutaanko yrittää kuunnella vauvan sydänääniä. Toki hän sanoi meille, että tässä vaiheessa äänet kuuluvat noin puolella odottajista ja mikäli ääniä ei kuulu, se ei välttämättä tarkoita mitään huolestuttavaa. Miäs varsinkin oli innoissaan ääniä kuuntelemassa ja aika nopeasti terveydenhoitaja ne löysikin. On se vain niin suloinen ääni. 

Raskaus on mennyt kaikenkaikkiaan hyvin. Kuvotuksen tunne alkaa väistyä pikkuhiljaa, mutta väsymys on jotain ihan kamalaa. Harmittaa, ettei oikein meinaa jaksaa olla Pikku Ukon kanssa niin täysillä, kuin haluaisin. Toisaalta nuoren herran perässä juokseminen pitää kivasti hereillä ja nukahtamisen vaaraa ei ole :). Nälkä on jatkuva ja paino nousee kohisemalla, mikä ei ole kiva juttu. Sitä kun on ennalta jo sen verran. Th vähän vihjaisikin, että raskauden aikana "laihduttaminen" ei olisi ollenkaan huonompi juttu. Mutta siinä vaiheessa kun mielihalut iskee, niitä vastaan on turha taistella porkkanoilla ja salaatinlehdillä. Totta kai minä haluaisin mahdollisimman vähän mukanakannettavaa makkaroiden muodossa, mutta jotenkin se käytännön toteutus asian suhteen on enemmän kuin hukassa. Onneksi tuo th oli kuitenkin asiallinen painon suhteen eikä mitään saarnaa tai muuta turhaa jäkätystä aiheesta tullut. Kai minä sen itsekin tiedän, että painon pudotus on edessä jossain vaiheessa. Mitään stressiä en kuitenkaan ole tästä painoasiasta ajatellut ottaa. 

Laskettu aika siirtyi päivällä, joten tänään viikkoja kasassa 10+1. Ihan huimaa.