torstai 28. kesäkuuta 2012

Pikku Ukon elämää

Olen näissä harvalukuisissa postauksissani viime aikoina keskittynyt niin tähän raskauteen, että kaikki muu on jäänyt lähes huomiotta. Olkoon tämän postauksen keskiössä nyt sitten vaikka tuo rakastakin rakkaampi Pikku Ukko vaikka ihan vain tasapuolisuuden nimissä. Herralla on ikää nyt piirun verran päälle 10kk ja se itsessään jo on postauksen arvoinen juttu.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että tässä ollaan jo melkein vuosi opeteltu tätä vanhemmuutta ja äitiyttä niin, että sankari on ollut ulkoistettuna. Kai siihen äitiyteen kasvamista tapahtui jo odotusaikana, mutta se on ollut jotenkin konkreettisempaa kun on joku, jolle oikeasti ja näkyvästi on äiti. Pinna on jonkun kerran ollut aikas tiukalla, mutta kaiken kaikkiaan ihmettelen sitä, miten lapsi oon kasvattanut kärsivällisyyttäni. Mitään älyttömän suuria kiukkuja ja harmeja ei toistaiseksi ole Herra Hyväntuulisella ollut, joten se lienee syynä siihen, että pinna ei ole äidiltäkään totaalisesti palanut, mutta jotain pientä kiistaa sentään ollaan hänenkin kanssaan aikaan saatu :). Joskus muinoin muistan miettineeni, että mahdanko pitkästyä viettämään aikaa vauvan kanssa. Ilokseni on todettava, että pitkästymiseltä on vältytty. Rakastan viettää aikaa poikani kanssa ja jos oma mielikuvitukseni ei aina riitäkkään virikkeiden ja leikkien keksimiseen, on poika siinä hommassa sitäkin lahjakkaampi.

Parhaat naurut kirvoittaa tällä hetkellä kaikenlaiset piiloleikit. Menitpä sitten piiloon keittiön oven taakse tai veditpä harson pääsi ylle, naurut saat takuuvarmasti kun pistät pääsi esiin ja kiljaiset "kukkuu". Leluista Pikku Ukko ei oikein koskaan ole kauhean pitkäksi aikaa löytänyt virikkeitä. Tosin äidin harmiksi lelut, joista saa jonkinlaista ääntä kuuluville pysyvät suosiossa pidempään, kuin tylsät ja äänettömät vekottimet. Pisimpään ovat kiinnostaneet jugurttipurkki, pepsi pullo (niin tyhjä kuin vettä sisältäväkin), pesupallo ja muovimuki. Jep, kuka niillä kalliilla leluilla mitään tekeekään? Satunnaisesti poika jaksaa innostua myös kirjoista. Tänään oli hyvinkin satunnainen hetki ja herra viihtyi yhden ja saman kirjan kanssa puolikin tuntia, mikä on tuon ikäiselle ikiliikkujalle suunnilleen ikuisuuteen verrattava ajanjakso.

Hampaita herralla on kokonaiset kuusi kappaletta: kaksi alhaalla ja neljä ylhäällä. Niitä on tehty tiuhaan tahtiin viime aikoina ja sen verran kiukuttelua oli tänäkin iltana, että josko sieltä jokunen vielä puhkeaisi joskus lähitulevaisuudessa. Hampaiden ilmaantumisen myötä myös syöminen on siirtynyt uusille raiteille. Siihen asti nuo karkeammat soseet eivät oikein nuorta miestä viehättäneet, mutta nykyisin menevät alas jokseenkin sutjakkaasti. Ihan parhautta on tosin haukata paloja äidin persikasta tai nektariinista. Tai ylipäänsä ihan mistä vaan, mikä sattuu olemaan äidin.

Pikku Ukko on aina ollut kova liikkumaan mukaan lukien aika ennen ulostautumista yksiöstään. Ryömimällä mentiin lujaa ja konttaamalla vielä lujempaa, mutta nyt taitaa edessä olla aivan uusi vaihe sillä Pikku Ukko otti ensiaskeleensa muutama päivä sitten. Harjotteluahan se käveleminen vielä on, mutta kehitystä tuntuu tapahtuvan aikamoisella vauhdilla.

Kaiken kaikkiaan meitä on siunattu varsin "helpolla" lapsella, joka on suurimmaksi osaksi hyväntuulinen ja kaikin puolin sopeutuvainen. Yritän siis varautua siihen, että aina ei elämä ole näin helppoa ja Kakkonen on mahdollisesti vallan toisenlainen. Niin tai näin, rakkaita ovat molemmat jo nyt.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ultrakuulumisia

Rakenneultrassa käyty. Rakenteet mallillaan ja istukka kauniisti takaseinässä. Aivan ihana kätilö ultrasi ja selitti koko ajan mitä teki ja mitä näkyi. Mahtava kokemus.

Aavistukset näyttäisi pitävän paikkansa ja Pikku Ukon lisäksi  perheeseemme näyttäisi liittyvän Minimies. Siis, jos kaikki menee hyvin loppuun saakka. Ja siitä eteenkin päin.

Olen onnellinen.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Puoliväli häämöttää jo...



Maanantaina, mikäli kaikki menee hyvin, raskautemme on puolessa välissä. Ainakin noin niinkun laskennallisesti. Henkisesti valmistaudun kuitenkin siihen, että kahdella viikolla mennään yli lasketusta ajasta, joten oikeasti puolivälin saavutamme vasta viikon päästä. Se, kuka oli oikeassa näiden viikkojen ja aikojen suhteen, nähdään vasta marraskuussa, joten siihen asti elellään yleisesti määriteltyjen lukujen mukaan ja siihen perustuu myös tämä kulman takana odottava puolivälin pysäkki. 
Tiistaina menemme rakenneultraan kurkkaamaan, että asiat on jokseenkin kunnossa ja raskaus etenee niinkuin toivoisimme. Tärkeintä on nähdä vauva ja kuulla, että hän voi hyvin, mutta tuskin maltamme vastustaa kiusausta kysyä sukupuoltakaan. Tähän liittyen kaivoin muutamasta blogista tutuiksi käyneitä "uskomuslistoja" joiden mukaan ajattelin minäkin nyt ennustaa tulevaa :)...
Tyttö vie äitinsä kauneuden. Tyttövauva saa äidin kasvot pöhöttymään ja hiukset hapsottamaan.
-Ei kuulosta tutulta. Tosin kovin kauniina en itseäni pidä missään olotilassa :). Piste pojalle.
Poikamaha on pyöreä ja edessä, tyttömaha leviää vaakasuunnassa.
-Mikäs maha se sitten on, kun se näyttää pelkältä ylimääräiseltä vatsamakkaralta? Koiranpentumahako? Työkaverit ovat tosin pelastaneet minut analysoimasta mahaani ilmoittamalla, että tyttöä tässä mahan muodon perusteella odotellaan. Piste tytölle siis. 
Poikaa odottavalla linea negra ulottuu häpyluusta yli navan, tyttöä odottavalla viiva jää navan alle.
-Linea negraa ei ole näkyvissä. 
Poikaa odottava himoitsee suolaista, tyttöä odottava taas makeaa.
-Kumpikin maistuu, mutta ehkä ne muutamat varsinaiset himot ovat kuitenkin suolaisen suuntaan. Hento piste pojalle siis. 
Pojan kanssa ei ole pahoinvointia, tytön kanssa kyllä.
-Olo oli alkuraskaudessa jokseenkin krapulainen, mutta oksentelemiselta on vältytty. Poikako?
Vilkas sikiö on poika, rauhallisempi sikiö on tyttö.
-Vauhtia on jo nyt aikalailla. Ehdottomasti poika. 
Poikaa odottaessa liha oksettaa, tyttöä odottaessa oksettaa kala.
-Hmmm... Kumpaakaan on vaikea tunnistaa. Ei pisteitä kenellekään.
Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee.
-Mihin oveen, ulko-oveenko? Jos kyseessä on makuuhuoneen ovi, piste menee tytölle. 
Mikäli raskausaika on vaikea, lapsi on ilman muuta poika.
-Toistaiseksi on päästy helpolla. Piste tytölle. 
Poika aiheuttaa närästystä.
-Onhan sitä närästystä jo ollut jonkun verran. Jonkun verran poika tulossa siis. 
Vauvan syke: alle 145 poika, yli 145 tyttö
-Siellä se keikkuu 140:n kieppeillä. Poika siis. 
Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan tytölle piste.

Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut ovat joko parillisia tai parittomia, tulossa on pikkuprinsessa. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on pikkuprinssi.

-Molemmat on parillisia, piste prinsessalle. 
Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa, on odotettavissa tyttö.
-Ei niille kyllä heti alussa tapahtunut yhtään mitään. Muutama viikko sitten vasta intoutuivat. Tästä en antaisi pistettä kummallekaan. 
Jos oikea rinta kasvaa enemmän, on tulossa poika ja jos vasen kasvaa enemmän, kasvaa masussa tyttö.
-Ovat jotakuinkin samaa kokoa. 
Tyttö tekee äidistään kiukkuisemman, poikaa odottava pysyy tyynenä.
-Miehen mielestä olen ollut tyyni, joten poikaa odotellaan.


Tähän astisten väittämien perusteella tulossa olisi poika (pojalla 7 pistettä, tytöllä 5) :).


Mutta eihän näin tärkeää asiaa voi jättää yhden testin varaan, joten tässä siis vielä toinen.
Poika
-Ei pahoinvointia
-Et ole muuttunut ulkonäöllisesti, tai jopa hehkut (No en kyllä hehku! Mutta en kai ole muuttunutkaan)
-Säärikarvojen kasvu kiihtynyt
-Tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia
-Eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse jos katsoo ihmistä takaa päin 
-Vauvan sydämensyke hidas 
-Potkut napakampia ja kovempia (Niinku mihin verrattuna??? Kyllähän tuo jo monottaa, mutta en minä tiedä onko ne napakoita tai "kovempia")
-Tumma viiva vatsalla, jatkuu navasta ylöspäin
-Sinulla on terävä ilme (Mitähän tääkin mahtaa tarkottaa???)
-Olit yhdynnässä ovulaation aikaan (Mahdollisesti. Sitä ovulaatiota kun en onnistunut bongaamaan...)
-Odotat esikoista, tai edellinenkin lapsesi on poika
-Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta tehdessänne
-Kätesi ovat kuivat
-Olet rauhallinen ja hyväntuulinen
-Vauvan isä lihoo odotusaikana
-Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät
-Rinnoissa valtava muutos, arat ja turvonneet
-Poikaolo


Tyttö
-Pahoinvointia raskauden aikana
-Kukkiva iho
-Olet kiukkuinen
-Ikenet verestävät
-Vauva on kova hikkaamaan
-Vauvan potkut ei kovin rajuja
-Vauvan syke tiheä
-Närästys
-Sinulla on jatkuvasti salaperäinen, lempeä ilme (Tämä ei oikeasti pidä paikkansa, mutta tietokone ei anna sitä yliviivata, joten kaipa teknologia tietää sitten paremmin :))
-Vatsasi leviää sivulle
-Makean himo
-Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiota (Ei voi tietää, kun siis en edelleenkään sitä ovulaation ajankohtaa tiedä)
-Viiva vatsassa päättyy napaan
-Edellinenkin lapsesi on tyttö
-Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
-Kädet aiempaa pehmeämmät
-Rinnoissa ei juuri muutosta
-Tyttöolo


Selvästi poika tulossa siis. Nämä nyt on siis vaan näitä hömppäjuttuja, mutta ihan hauskoja. Loppukaneettina sanottakoon, että kumpi vaan on ihan yhtä tervetullut ja rakas. 

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Potku

Toissapäivänä (18+3) se sitten tuli. Istuin ryytyneenä bussissa matkalla töistä kotiin, kun minua potkaistiin. Voimaa potkussa ei ihan hirveästi ollut, mutta sen verran tutun tuntuinen tuo tuntemus oli, ettei tarvinnut miettiä sen lähdettä. Ihana tunne. Jos satuit siis näkemään bussissa kummallisen mallisen naisen, joka ei todellakaan näytä raskaana olevalta vaan enemmänkin oudosti lihavalta, hullunhymy kasvoillaan, olet ehkä saanut olla todistamassa tätä elämän mullistavaa hetkeä. Muljahdusliikkeitä tuntuu ajoittain, mutta odotan niiden vahvistumista tosissani. Doppler on edelleen käytössä, mutta ehkä jotenkin vähän eri ajatuksella kuin Pikku Ukkoa odottaessa. Silloin halusin tietää ja kuulla, että elämää edelleen on. Nykyisin on vähän sellainen olo, että "miksi niitä sydänääniä kuuntelemaan, kun jos niitä ei löydykään, niin mitäs minä sitten teen". Jonkunlainen pelko vauvan menetyksestä on taas/edelleen olemassa ja kokemuksesta jo tiedän, että ei se pelko mihinkään häviä. Onneksi se kuitenkin vaihtelee vähän päivästä riippuen.

Aloin miettiä viime postaukseni jälkeen näiden raskauksien eroja. Kuten jo edellisessä tekstissä mainitsin, minusta tämä on aika identtinen edelliseen kertaan. Löysin kuitenkin muutaman erilaisuuden. Suurin lienee tissien käyttäytyminen. Edellisessä raskaudessa rinnat kipeytyivät jo ennen positiivista testiä, tällä kertaa tuo viiltävä kipu ilmaantui jossain rv15 tienoilla. Kokoa rintavarustuksella alkaa olla sen verran, että kuppikoko huitelee ehkä jossain P:n tietämissä... Jäätelö ei myöskään ole maistunut samaan tahtiin, kuin edellisellä kerralla. Vielähän tuo asia ehtii muuttua, mutta kyllä Pikku Ukkoa odotellessa näillä viikoilla oli jo mennyt useampi paketti jäistä herkkua. Mielialaltani olen ehkä hitusen tasaisempi. Suuremmilta raivareilta ja räiskeiltä olen säästynyt ja muutenkin perusvire on sellainen toiveikas ja luottavainen.

Muuten oireet noudattavat jokseenkin vanhaa kaavaa: peräpukama on ilmaantunut jo varhaisessa vaiheessa kiusakseni, keskiraskauden energisyys on minulle vain sana Vau:n "vauvaraamatussa" (siis siinä kirjasessa, jota ne neuvolassa jakaa) ja mieliteot ovat pysyneet Hesen kurkkumajoneesissa ja pinaattikeitossa. Satunnaisia asioita tekee mieli, mutta mieliteoista pääsee aika helpolla eroon. Monesti saattaa suussa olla myös joku maku, jota kauheasti tekee mieli, mutta jota ei millään osaa tunnistaa. Johtuisiko siitä, että maut ovat kummallisia yhdistelmiä, joita ei tulisi mieleenikään laittaa suuhun samaan aikaan?

Viikot menevät omalla painollaan, mutta kuten tämä päivä on osoittanut, univelkaa tulee kerättyä kummasti. Tänään piti olla se päivä, jolloin siivoan ja leikin kätevää emäntää, mutta jostain kumman syystä nukkuminen vei voiton emännöinniltä. Ensin nukuin aamulla pitkään, sitten otin kahdet (2!!!) päiväunet ja jälleen kuulen sängyn vienon kutsun takaraivollani. Noh, onneksi on viikonloppuja.

Vauhti alkaa myös kummasti hidastua. Töihin kävellessäni (lue: madellessani) huomaan normiväestön kiitävän ohitseni ihan ilman minkäänlaista hengästyneisyyttä ja olen kohtuuvarma, että mikäli rollaattoriväki liikkuisi siihen aikaan, hekin huristelisivat ohitseni. Liitoskivut ovat arkipäivää ja maha vihloo ja juilii minkäänlaisesta ponnistuksesta, kuten esim. normaalista kävelystä. Kotikutoinen diagnosini asiaan on heikko lihaksisto tuolla vatsan seutuvilla. Edellisestä synnytyksestä on vajaa 10 kuukautta ja mitenkään en ole ehtinyt/viitsinyt/jaksanut punnertaa itseäni synnytystä edeltävään kuntoon, joka ei sekään ollut kummoinen. Ehkä sitten vuoden päästä.

Maha on kasvanut, mutta ei todellakaan näytä raskausmahalta. Tällä kertaa se ei tosin ole enää yhtä suuri pettymys, kuin vuosi sitten, mutta onhan se vähän ällöä istua bussissa ja huomata keskivartalonsa höllyvän joka pompun kohdalla. Painosta minun ei pitänyt stressata enkä oikeastaan ole stressannutkaan. Sillä seurauksella, että kilot kohoavat kohisten. Alan olla lähes samassa painossa, kuin viimeksi sairaalaan mennessä. Ei hyvä. Olen kuitenkin tunnistanut itsessäni alitajuisen ajatuksen, jonka mukaan on ihan sama joudunko tiputtamaan 10kg vai 30kg, kun kerran urakka on jokatapauksessa edessä, ja sille ajatukselle on tehtävä jotain ennen kuin se saa enempää valtaa sielussani ja sitä myöden ruumiissani. Herkut pannaan siis ja läskit liikkeelle vaikkei se herkulta tuntuisikaan.

Siitä mahasta piti sanomani vielä, että oltiin viikko sitten sukupippaloissa. -Kukaan ei edes näyttänyt epäilevän perheenlisäystä olevan tulossa, saatikka että joku olisi asiaa ihan tiedustellut. En minä siitä loukkaantunut, mutta olihan se ihan mielenkiintoista. Mutta se kertonee jotakin mahan koosta/muodosta. Mutta näin oli viimeksikin, joten rakenneultraan mennessä en enää epäile, etteivät toimenpidettä tekisi olemattomaan raskausmahaan vedoten. Muuten mahassa ei sitten mitään olematonta olekaan.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

18+1

Olen näköjään viettänyt blogitaukoa oikein urakalla. Syynä ei ole asian puute, vaan ihan puhtaasti väsymys ja ajankulku. Töistä kotiuduttua olen pyrkinyt viettämään mahdollisimman paljon aikaa Pikku Ukon kanssa ja muuten elämä pyöriikin sitten väsymyksen ympärillä. Tavoite, johon joskus aina jopa pääsen, on olla vähintäänkin vaakatasossa, jos ei jopa ihan unessa, ennen kymppiuutisten alkua.

Eihän tuo väsymys nyt missään nimessä samassa mittakaavassa ole, kun ihan alkuraskaudessa, mutta ikä taitaa painaa ja väsyn nopeammin ja herkemmin kuin ennen. Muuten tämä raskaus tuntuu tässä hoituvan vähän "vasemmalla kädellä". Kyllä tämä toisen odottaminen on vaan ihan erilaista, kuin ekaa varttuessa. Aikaa jokaisen nippauksen ja mielihalun huomioimiseen ei ole ja välillä täytyy oikein muistuttaa itseään, että salamatkustaja on kyydissä ja mahan silittelyt lienee paikallaan. Sintti tuntuu liikuskelevan aika aktiivisesti, mutta toistaiseksi en ole selkeitä potkuja onnistunut havaitsemaan. Doppler on käytössä pari kertaa viikossa. Itse olen sitä mieltä, että raskaus on mennyt jokseenkin samaa rataa kuin edellinenkin ja olen jopa mennyt niin pitkälle, että veikkaisin tähän talouteen olevan tulossa vielä yksi mies. Miäs ei sitten olekaan ihan samaa mieltä. Päinvastoin. Hän kun näkee asioita omasta vinkkelistään ja itseni ulkopuolelta ja on ollut havaitsevinaan, että omista olotiloistani huolimatta käyttäydyn aivan eri tavalla, kuin Pikku Ukkoa odottaessa. Mielihalut eivät kuulemma ole "pakkomielteisiä" kuten edellisellä kerralla, jotain kummallista seesteisyyttä on havaittavissa ja muutenkin olen kuulemma tasaisempi. Itse veikkaisin noiden muutosten johtuvan muuttuneesta elämäntilanteesta ja yksinkertaisesti siitä, että en vain ehdi miettiä esimerkiksi mielihaluja kovinkaan syvällisesti. Hassua miten eri tavalla asiat voi nähdä.

Sukupuolesta mainittakoon, että olemme onnellisia ja tyytyväisiä kumpaan hyvänsä. Tyttö olisi kiva, mutta pojalle olisi lähes kaikki valmiina. Rakenneultra on parin viikon päästä ja varmaan sitä sukupuoltakin siellä kysytään, mutta se ei ole tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Jostain syystä ärsyynnyn kommenteista, joissa tuodaan esiin juurikin sitä sukupuolen selvittämistä rakenneultran lähes tärkeimpänä asiana. Itse olen sinne menossa katsomaan onko vauvalla kaikki hyvin ja se on se pääasia.

Pikku Ukko kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Motorisesti ollaan menossa siinä vaiheessa, että haluja liikkumiseen olisi enemmän kuin taitoja ja se vähän turhauttaa välillä. Konttaaminen sujuu semmoisella vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä ja tukea vasten käveleminenkin on jo hyvin hallussa. Tällä hetkellä harjoituksen alla on ilman tukea seisominen ja sitä harjoitellaan siis usein ja koko ajan piteneviä aikoja. Kun seisominen onnistuu, ollaan tosi lähellä kävelemään lähtemistä ja se pelottaa nyt jo vähän. Ei muuten, mutta lähinnä omien voimavarojen vuoksi. Tänään on jo tyhjennetty keittiön laatikoita, Miähen vaatekaappia ja työhuoneen kirjahyllyä, joten minkälaiseksi se meno yltyneekään, kun vauhti vielä lisääntyy? Pienoisesta pelostani huolimatta olen päivittäin kiitollinen siitä, että meillä on terve lapsi ja pyrin muistamaan sen silloinkin, kun noin sadannen kerran työnnän leivinpaperia oikeaan laatikkoon ja mietin miten nuorta herraa kouluttaisi pysymään poissa ko. laatikolta... Mikään kun ei ole itsestään selvää tässä elämässä.

Hammaskalustoa Pikku Ukolla ei edelleenkään ole mitenkään valtaisasti. Jostain kumman syystä olen luullut hampaiden tulevan vähän niinkun pareittain samaan ikeneen ja tyhmänä odottelin alas toista "nököä". Empä odottanut enää sen jälkeen, kun tulin purruksi oikein kunnolla. Tämän hetken saldo on yksi hammas alhaalla ja kaksi ylhäällä. Varsin on huvittava näky.

Työt matkoineen nielaisevat ison osan elämästäni, mutta niin kai se nielaisee muiltakin. Toisaalta olen nauttinut töissä käynnistä ja saanut siitä jonkinlaista tyydytyksen esiasteeksi mainittavaa riemua, mutta ainakaan toistaiseksi ei yhtään harmita se, että äitiysloma häämöttää. Syksystä on kuitenkin tulossa mielenkiintoista kaikkien palettiin mahdutettavien asioiden vuoksi ja jännityksellä odotan miten kaikki järjestyy. Tai ainakin yritän uskoa, että järjestyy.

Kymppiuutisten alkuun kolme minuuttia. Jos nyt lopetan, saatan ehtiä sänkyyn alkutervehdyksien aikaan.