sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kuulumisia pikana

Tuskin täällä enää kukaan käy, mutta laitan silti muutaman sanan :)...

Kirjoittelu on entisestään tyrehtynyt ihan vain pakon edessä ja arjen haasteissa. Pojat aloitti päiväkodissa tuossa hetkinen sitten ja vaikka se prosessina on mennyt koko perheeltä paremmin, kuin uskalsin villeissä unelmissanikaan haaveilla, arki on sanalla sanoen täyttä. Hakemista, viemistä, pyykkiä, ruuanlaittoa, silloin-tällöin-siivoamista (ja sen kyllä huomaa), ripulia, väsymystä, laskujen maksamista, riemua uuden oppimisesta, kuumetta, töitä... Ihan siis perusarkea, pikakelauksella vain.

Raskaus sinällään on toistaiseksi mennyt tässä vähän niinkun vasemmalla kädellä. Aika ei vain riitä asian pohtimiseen ja usein koenkin huonoa omaatuntoa siitä, ettei tämä lapsi ole tähän mennessä saanut kaikkea sitä huomiota, jonka hän jo nyt olisi ihan varmasti ansainnut. Asiaa ei mitenkään auta se, että istukka on ihan edessä ja vauva on tehnyt pesänsä jonnekin todella syvälle lantiooni ja liikkeitä tuntuu tosi harvoin, vaikka aiemmissa raskauksissa näillä viikoilla on tuntunut hyvin jo käteenkin. Doppler on siis noussut arvoon arvaamattomaan, kun paniikki on iskenyt. Onneksi pieni sydän on vahvasti jumputtanut, vaikka alkuun senkin löytyminen ei ollut aina ihan itsestään selvää. Rakenneultra on takana ja näyttää vakaasti siltä, että perheemme miesvalta saa jatkoa :). Käytännön syistä en vastusta ollenkaan, vaikka olisihan se tyttökin otettu vastaan.

Pikku Ukon puheenkehityksessä on ollut häikkää ja takana on jo muutama vierailu puheterapeutille. Sinänsä en ole ollut asiasta huolissani, koska poika ihan selvästi kuulee ja kommunikaation tarve on suuri, mutta onhan tässä turhauduttu useaan otteeseen puolin jos toisin. Päiväkoti näyttää kuitenkin toimineen varsin hienosti elämän tällä osa-alueella ja sanoja, ja jopa lauseita, on tullut varsin vauhdikkaasti viime päivinä.

Minimies viettää ykkösiään huomenna, mutta varsinaiset juhlat pidämme, kun ehdimme. Minimies on varsinainen pelle ja rakastaa ihmisten naurattamista eleillään, ilmeillään ja kujeillaan. Kävelemistä meillä on harjoitettu tuetta varsin aktiivisesti reilu kuukausi ja tällä hetkellä päivän kuluvatkin lähinnä liikkuessa. Hurjaa ajatella, että hän on jo vuoden ikäinen!!!

Syy mm. synttärijuhlien siirtämiseen on jo tutuksi tullut: me muutamme taas. Kämpän neliöt olisivat kestäneet vallan mainiosti perheemme kasvun, mutta - niin hassua kun se onkin - tämä mamma mahansa kanssa ei mahdu hissiin meidän kapeidenkaan tuplien kanssa. Toisaalta tuo hissiyhdistelmä ja kaikki, mitä siihen vanhassa talossa liittyy, olisi hankala myös vauvan synnyttyä, joten rivitalo kutsuu. Muutto on siis edessä kuun lopussa ja se on melkein liikaa tähän elämänvaiheeseen yhdistettynä. Mutta tsemppaamme Miähen kanssa toisiamme vuoron perään toteamalla, että kyllä me selvitään, joten eiköhän se siitä.

Tässä meidän pikakuulumisia.

Ellu 22+0 tai jotain...