Varhaisultrasta on melkein viikko aikaa, mutta jostain syystä koneelle istahtaminen on nykyisin niin harvinaista herkkua, etten ole saanut sanaakaan ko. tapahtumasta kirjotettua. Väsymys painaa päälle nytkin siihen malliin, että sänky kutsuu, mutta jos suinkin hereillä pysyn vielä hetken, laitan ne tärkeimmät tänne.
Ultra oli siis viikolla 6+3. Muutamana edellisenä päivänä pahoinvointi alkoi olla jo sitä 24h krapula -olo, joka on jo edellisistä raskauksista tutuksi tullut. Tuona ultrapäivänä aamulla oli hulahtanut housuihin vähän verta ja kun päivän aikana ei minkäänlaista pahoinvointia tai muutakaan oiretta ilmennyt, olin ihan varma, että elämää ei tästä raskaudesta löydy. Lääkäri kuitenkin löysi yhden sikiön ihan oikeasta paikasta ja kyllähän siellä sykekin vilkkui. Kaikki hyvin siis. Mitään vuotokohtaa ei näkynyt, eikä satunnaista tuhrua lukuunottamatta mitään vuotoja ole sen jälkeen ollutkaan.
Oireita ei mitenkään kauhean paljon ole. Ehkä pahinta on tämä järjetön väsymys. Viime yö oli ihan kohtuumittainen, mutta siitä huolimatta olen onnistunut vetämään lähes kolme tuntia päikkäreitä tilanteen tullen ja taas väsyttää. Pahoinvointi on satunnaista, ei ollenkaan samanlaista kuin aiemmissa raskauksissa. Siinä kai ne oireet. Toisaalta, ei tässä ehdi oireita kyttäillä ihan samaan malliin, kuin vaikka ekassa raskaudessa, joten voivat jäädä huomaamattakin.
Kävin edellisen raskauden tiimoilta sokerirasituskontrollissa. Jep, napsahti taas. Eihän tässä kohtaa kai vielä oikein niitä radeja diagnosoida, mutta th sanoi, että kun ei ne arvot ainakaan laske tästä eteenpäin, niin sehän on sitten siinä. Epäilen tuon oman sokerimittarini toimivuutta, joten huomenna hakemaan uutta mittaria ja kertaamaan dieetti-ohjeita. Tästä se riemu taas alkaa. Mutta jospa tässä raskaudessa ei kiloja sitten kertyisi.
Näihin sanoihin ja tunnelmiin.... ZZZzzzzzz.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat aina tervetulleita!