Istun täällä laatikoiden, kaaoksen ja järjettömän sotkun keskellä ja haaveilen ensi viikosta. Olen niiiiiin täynnä muuttamista. Vasta huhtikuun lopussa kannettiin kamamme tähän osoitteeseen ja nyt jo on suuntana seuraava osoite. Hyvä puoli näissä nopeaan tahtiin tapahtuvissa muutoissa on se, että kaikki tarpeeton tulee karsittua suht usein. Tänään totesin Miähelle, että meiltä ei lähde roskikseen/kierrätykseen tavaraa ollenkaan samalla tavalla, kuin keväisessä muutossa. Olemme siis osanneet olla turhia hamstraamatta ainakin viimeiset yhdeksän kuukautta. Huomenna vielä paniikkipakkausta ja sitten viikonloppu meneekin varmaan siivoillessa.
Pakkaamisen tahti on huomattavasti hitaampaa verrattuna viime muuttoon. Periaatteessa tehokkuuteni pitäisi ajoittua päikkäreiden aikaan, sillä Pikku Ukko tuntuu elävän vaihetta, jolloin lattialla/leikkimatolla viihtyminen on kovin lyhytaikaista. Poika kääntyy selältään mahalleen hyvin näppärästi, mutta sitten ei viihdykään siinä asennossa ja pinna palaa varsin nopeasti. Aika siis menee Pikku Ukon kanssa seurustellessa, mikä sinänsä on ihan parhautta, mutta muuton kannalta hieman hidastavaa. Onneksi olen parhaimmillani paineen alla, joten ennen muuttofirman saapumista kämppä on paketissa. Yöunista en mene takuuseen...
Yöunista puheenollen. Olemme systemaattisesti pyrkineet eroon yösyötöistä tai ainakin tiputtamaan syöttöjenmäärän yhteen. Homma on toiminut varsin hienosti lukuunottamatta viime yötä. Lainalaisuuksia tuntuu olevan tässä uniasiassakin. Vaikuttaa siltä, että jos poika nukkuu päivällä hyvin, myös yö menee hyvin. Jos taas päikkärit ei suju, ei suju yökään. Edelleenkään meillä ei öisin huudella tai itkeskellä, mutta aikamoista pyörimistä ja peuhaamista aamuyö on. Eilen oli päikkäreiden suhteen huonompi päivä ja viime yönä syötiin sitten taas kahteen kertaan, mutta eka syöttö taisi olla vasta joskus kolmen jälkeen, kun se aiemmin oli jo yhdeltä. Edistystä lienee tuokin.
Kaiken kaikkiaan Pikku Ukko on varsin hurmaava pakkaus. Kohtuullisen sosiaalinen, naureskelee paljon ja liikkuu koko ajan. Kävin viime viikolla "mammakahveilla" kaverini ja hänen puolivuotiaan lapsukaisensa kanssa. Kaverini vauva istui kiltisti kaverini sylissä koko kahvittelun ajan ja hymyili viehättävästi välillä. Mitä tekee Pikku Ukko? Pyrkii seisomaan, kiljuu riemusta ja flirttailee naapuripöydän tätien kanssa. Paikallaan ei olla hetkeäkään. Menohaluja olisi vaikka muille jakaa, mutta taidot eivät ihan vielä riitä. Pylly kyllä nousee lattiasta mahallaan ollessa ja jalat on selvästi mukana, mutta kädet ei vielä ihan ole omaa asemaansa ymmärtäneet eteenpäin menemisen saralla.
Ruokaa meillä menee usein ja paljon. Tosin on se inhokkikin ehtinyt löytyä: kaurapuuro. Aamupuurot on kuitenkin huijattu menemään herkkusoseen kera. Aamupäivästä syödään liha-kasvissosetta, välipalaksi hedelmä- tai marjasosetta ja iltapäivällä vielä kasvissosetta. Iltapuuro tuntuu kuitenkin olevan se lemppari. Riisipuuro uppoaa siis hyvin. Rintaa tarjoan muutaman kerran päivässä, mutta aika huonolla menestyksellä. Vai onko se vain sitä, että imeminen on sen verran tehokasta, että parilla kolmella imaisulla on maidontarve tyydytetty, mene ja tiedä. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää tulevaisuudessa tällä maitorintamalla.
Kevyt -projekti... Ai mikä ihmeen Kevyt -projekti ;)??? Sovitaanko, että tätä viikkoa ei ollut? Sen verran on ruokailut olleet pielessä, että ollaan ehkä muutama kilo lähtölukemia korkeammalla, kun tästä viikosta selvitään. Plus että tällä viikolla on pyritty käyttämään aika järkevästi ja pakkaamaan silloin, kun Pikku Ukko nukkuu, kun yleensä pyrin liikkumaan vaunujen kanssa sen ajan. Mutta ensi viikolla palaamme taas ruotuun. Tai toivottavasti jo viikonloppuna.
Projekti Kakkonen elää jossain takaraivolla. Viime viikolla löysin itsestäni jo varsin lupaavia oireita, mutta tuttu loppukierron pessimismi on jo palauttanut minut maanpinnalle, joten uskoisin saavani vieraita ensiviikolla. Olen totaalisesti unohtanut kp:t, mikä on aika huvittavaa. Veikkaisin, että ollaan ehkä jossain 22/28 tuntumassa. Niin epävarmaksi jäi se oviksen tapahtuminen tikkujen valossa, että oikeasti en tiedä olisiko tässä kierrossa edes mitään mahiksia raskautua. Toivoa toki saa aina, joten sillä mennään.
Nyt raivaan tieni laatikoiden läpi kohti sänkyä ja herään aamulla motivoituneena, inspiroituneena ja voimaantuneena saattamaan aletun työn päätökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat aina tervetulleita!