tiistai 31. tammikuuta 2012

Kp1 -pohdintaa

Niinhän siinä sitten kävi, että menkat alkoi rytinällä heti aamusta. Jos jotain positiivista täytyy asiasta kaivaa, niin ainakin tunnistin oviksen silloin kun se oli. Tai silloin, kun uskon sen olleen. Kierron pituus puoltaisi oviksen tapahtuneen. No mutta, yk4 julistetaan alkaneeksi.

Tähän Kakkosprojektiin näyttää liittyvän taas vaikka minkälaisia tuntemuksia. Siis niinkun tuolla emotionaalisella puolella. Ehkä suurin huolenaiheeni on, että riistänkö tuolta Pikku Ukolta jotakin keuhkoamalla tästä vauvakuumeesta näin. Samalla kun toivon sitä toista, toivon myös, että rakas poikani ei kauheasti traumatisoidu ja ettei hän kasva tuntien, ettei hän "riittänyt". Hän on pieni niin kauhean lyhyen aikaa ja haluan nauttia ihan täysillä näistä päivistä, hänen kasvustaan ja kehityksestään.

Toisaalta mietin sitäkin, että kuinka paljon sitä kakkosta haluan. Jollakin tavalla sen tänään myös Miähelle ääneen lausuin, mutta eihän nämä asiat taida miehille olla samanlaisia kuin naisille. Varsinkin, kun Miähellä on jo nuo teinit ennestään. Mutta siis mietin sitä, että jatkaako yritystä vai antaako periksi. Itse tuskin voisin jäädä vain tjottailemaan ja olemaan laskematta päiviä, joten joko yritetään täysillä tai ei ollenkaan. Mietin myös ovulaation testaamista ja sitä, onko siitä mitään hyötyä. Tilasin kuitenkin uuden satsin tikkuja, koska meillä tuo pupuilu ei ole ihan yksinkertaista. Asiassa on otettava huomioon vähän liian monta aikataulua ja muuta seikkaa. Luulisin siis, että stressaan vähemmän, jos tiedän koska ovis on ollut.

Toisaalta pohdin sitäkin, että me ei olla enää kovin nuoria. Pitäisikö johonkin kohtaan laittaa takaraja yrittämiselle, jos siihen mennessä ei onnistu? Mikä se oikea raja olisi? Synnyttäminen ennen, kuin täytän 39? Synnyttäminen viimeistään siinä vaiheessa, kun Pikku Ukko on 2-v? Jotenkin vain tuntuu siltä, että ihan äkkiä ei sitä toistakaan alkuun saada laitettua, vaikka vähänhän meillä vasta on yritystä takana.

On se elämä hankalaa: niin paljon olen jo saanut ja silti janoan lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita!