maanantai 8. heinäkuuta 2013

Väsymys, oi väsymys

Voihan väsymys! Kyllähän sen muisti, että väsymys kuuluu raskauteen, mutta miten se yllättääkin aina sillä voimalla ja volyymilla, millä se tulee. Yöt menee vessassa ravatessa ja se tietenkin vähän verottaa sitä yhtenäistä yöunta. Sen lisäksi Minimies jätti iltaunet eilen välistä sillä seurauksella, että yöunet alkoi vähän liian aikaisin eikä sitä unta sitten meinannut riittää ihan koko yöksi. Repaleista siis. Onneksi oli tänään vapaapäivä ja Miäs antoi rouvan nukkua kaiken aamupäivää. Kooma siis hetkeksi selätetty.

Viikoissa ja sen sellaisissa ei meinaa millään pysyä perässä. Tänäänkin piti Miäheltä varmistaa, että mtä viikkoa eletään ja sehän oli huomattavasti paremmin kartalla: kuusi on kuulemma tänään täynnä. Seitsemäs viikko siis alkamassa. Varhaisultra on varattu torstaille, jolloin menkoista laskettuna olisi 6+3 kai. Toivottavasti saadaan syke näkyviin, kun se ovulaatio oli kuitenkin jokusen päivän aikasemmin, kuin mitä 28 päivän kierrossa olisi.

Oireita on pikkuhiljaa alkanut ilmaantumaan, vaikka alkuun tuntuikin, että paljon vähemmällä mennään, kuin aiemmissa raskauksissa. Pahoinvointi/kuvotus/ellotus alkaa olla jokapäiväinen seuralainen ja siis tuo väsymys on jotain ihan järkyttävää. Sen lisäksi ilmassa on lievää hajamielisyyttä, joka aiheuttaa ikäviä seuraamuksia, kuten suolaa mansikkamaidossa, yms. Makuvalikoima on sellainen, että kaikki vahvat ja jotenkin tulisetkin maut on in. Ruokavaliomme sisältää tällä hetkellä siis ainakin chilikastiketta, jalapenoja, valkoviinietikkaa ja raakaa sipulia.

Töiden alku on noin periaatteessa mennyt vallan mainiosti (siis tätä väsymystä lukuunottamatta). Pikku Ukko tosin reagoi aika vahvasti poissaolooni, mikä ilmenee päivittäisinä raivareina kotiuduttuani. Päivät menevät kuulemma tosi hienosti, eikä poika suuremmin kiukuttele, mutta purkaa sen kaiken sitten illalla. Se on aika raastavaa katsottavaa varsinkin, kun ei siihen oikein mikään auta. Sylitellessä menee tietysti ilta ja jossain kohtaa se kiukkukin helpottaa, mutta onhan nämä sällit aika varpaisillaan sen suhteen, etten vain katoa näkyvistä. Syyllisyyksiä ja huonoa omaatuntoa podetaan täällä siis ihan kroonisena versiona :(.


4 kommenttia:

  1. Toivottavasti pojat pian tottuvat siihen, että olet töissä. Vaan taitaa ne lapset aina kiukkuilla sille vanhemmalle, joka sattuu olemaan töissä. Ainakin meillä tyttö pitää miehelle melkoisen shown kun tämä palaa töistä. Ja kyllä aamulla sydäntä särki, kun tyttö tokaisi "Isi, jää minun kans leikkimään kotiin." :(

    Miten muuten miehelläsi ja pojilla oli mennyt ihan ensimmäiset päivät kun palasit töihin?

    Mielenkiinnosta kyselen, sillä itsehän palaan ensi viikolla töihin ja mies jää kymmeneksi viikoksi lasten kanssa kotiin... Ahistaa muuten ihan älyttömästi ja täälläkin krooninen huono omatunto vaanii jo nurkan takana...

    Toivottavasti väsymys helpottaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne lapset aina kuitenkin totu siihen vallitsevaan olotilaan. Kaikkein vaikeinta on vaan tää vaihe, kun sitä tottumista odotellaan. Vuorotyöt taitaa myös sotkea vähän, kun näin kesäiseen aikaan ei ole mitään järkevää rytmiä elämässä.

      Ihan ekat päivät, ja oikeastaan kaikki päivät, on kotirintamalla menny tosi hyvin. Mies on nauttinut kotonaolemisesta ja ovat paljon ulkoilleet ja käyneet retkillä. Mutta se huuto alkaa suunnilleen sillä sekunnilla, kun mä palaan kotiin. Selkeästi siis protestoidaan :(. Mutta ei auta, kun kestää ja toivoa, että pojat oppii luottamaan siihen, että äiti kuitenkin aina palaa kotiin.

      Ahistus on tuttua täälläkin. Tsemppiä töihin ja kyllä ne lapset isän kanssa pärjää. Se, pärjääkö äiti ilman lapsia, jää nähtäväksi...

      Poista
  2. Miten meni ultra? Meille syntyi ihana terve tyttö 20.5. <3
    Eve

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanaa! Onnea hurjasti ja voimia vauva-arkeen :). Kiva kuulla susta.

    Ultra meni hyvin. Yritän siitä vaikka tehdä ihan oman postauksensakin.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita!