keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Spekulaatioita

Tänään on kierron mukaan laskettuna 30/28. Tämän laskutavan mukaan kuukautisten olisi siis pitänyt alkaa eilen.  Edellisistä menkoista laskettuna viikkoja on 4+1. Siitä ovulaatiosta ei edellenkään ole minkäänlaista tietoa eikä siitä minkäänlaista tietoa ole ikinä tulossakaan. Se on mennyt ja jotenkin kummallisesti se on hyödynnetty. Tänään vieraillessani paikallisessa apteekissa ihan muissa asioissa mukaan tarttui myös ClearBluen vikkonäyttöinen digitesti. Meinasin säästää sen huomisaamuun, mutta kiskaisin sen sitten kuitenkin kotiin päästyäni. Alta aikayksikön ilmaantui testiin teksti "Raskaana 3+". What??? Testin mukaan viikkoja olisi siis jo 5+. Se tarkoittaisi sitä, että ovulaatio on ollut aika pian menkkojen loputtua.


Pieni mieleni leikkii ajatuksella, että raskautuminen olisikin tapahtunut jo edellisessä kierrossa. Todennäköisyys siihen on häviävän pieni, sillä muistaakseni tein negaagin negamman testin edellisen kierron loppupuolella. Raskauden luulisi myös näkyneen ovistestissä tämän kierron puolivälissä. Mutta en siis ovistikkuihin saanut kovinkaan kummoista viivaa, joten jos raskaana olen silloin ollut, se ei ovistestissä näkynyt. Pieni mieleni leikkii myös ajatuksella, että meillä marraskuussa olisi yksi juuri kävelemään oppinut (toivottavasti!!!) ja kaksi (2) vastasyntynyttä. Todennäköisesti asia selittyy kuitenkin vain sillä, että se ovulaatio oli vain ihan omilla kiertopäivillään ja varmuutta viikkoihin en saa ennen ultraa, johon aikaa tuntuu olevan ikuisuus.

Oirelistaan voisin lisätä sekunnissa nollasta sataan kiihtyvät hermot. Tämä yhdistettynä hampaita tekeviin puolivuotiaaseen ei ole mikään ihannetilanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita!